Verkkouutiset

Yle: Tuhannet työttömät odottaneet korvauksia kuukausia

Yli 8 000 odottanut tänä vuonna tukipäätöstä yli kaksi kuukautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työttömyyskorvauksia on tänä vuonna odottanut useita kuukausia yli 8[nbsp]000 työttömän joukko, uutisoi Yle.

Yleisesti korvaushakemukset käsitellään TE-toimistoissa, työttömyyskassoissa ja Kelassa suhteellisen nopeasti, suunnilleen viikossa. Korkeintaan käsittelyajan pitäisi olla muutama viikko.

Pahimmassa tapauksessa näin ei kuitenkaan tapahdu. Tänä vuonna yli 8[nbsp]000 työtöntä on joutunut odottamaan ratkaisua yli kaksi kuukautta. Heistä 2[nbsp]700 on odottanut päätöstä vähintään kolme kuukautta ja yli tuhat vähintään neljä kuukautta.

Korvausten viivästyminen voi johtaa yksilön oman talouden osalta suurempiinkin ongelmiin.

– Pikavippejä käytetään yleisesti, jos tuet viivästyvät. Tukien viivästymisestä saattaa sitten syntyä pitkiäkin velkaloukkuja, jotka menevät ulosottoon, jos pikavippejä ei ole ollut varaa maksaa takaisin, Työttömien Keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski sanoo Ylelle.

Kelan mukaan viive on useimmiten selitettävissä neljällä syyllä.

Aikaa kuluu muutosvaatimusten oikaisupäätöksiin, hakemuksista puuttuu päätöksen tekemisen kannalta olennaisia tietoja tai Kela on joutunut odottamaan ennen päätöksen tekemistä TE-toimiston tekemiä selvityksiä.

Joskus ongelmana on ollut pitkä aikaväli, jonka varrelta tietoja on jouduttu kalastelemaan. Lisäksi valitusprosessit ja palkkatodistusten sekä työtehtäviä koskevien tietojen kokoaminen hidastaa prosessia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)