Verkkouutiset

Yle: Toisen asteen rajoitukset saavat hallituksen rivit rakoilemaan

Monien kansanedustajien mielestä koronarajoituksista on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaikki koronarajoitukset eivät saa varauksetonta kannatusta kansanedustajilta, kertoo Yle.

Etäopetusta koskevat toisen asteen rajoitukset saavat rivit rakoilemaan myös hallituspuolueiden sisällä.

Yle kysyi kaikilta 200 kansanedustajilta, onko toisen asteen etäopetuksesta ollut enemmän hyötyä vai haittaa. Vastauksensa antoi 133 kansanedustajaa.

Vastaajista 50 mielestä toisen asteen koulutuksen koronarajoituksista on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa. Vastaajista 41 oli sitä mieltä, että rajoituksista on ollut enemmän haittaa ja 40 ei osannut sanoa.

Hallituspuolueiden edustajista 33 oli sitä mieltä, että hyötyä on ollut enemmän kuin haittaa. Päinvastaista mieltä oli 20 edustajaa. Vastaajista 27 ei osannut sanoa.

Kysely toteutettiin 17.-23. helmikuuta.

Ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa on oltu pitkiä aikoja etäopetuksessa koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi kuluneen vuoden aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)