Verkkouutiset

Yle: THL:n tilastoista puuttuu kymmeniä koronakuolemia

HUSin mukaan hoivakotikuolemat ovat jääneet pois THL:lle menneistä luvuista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mahdollisesti kymmenet koronavirukseen liittyvät kuolemat puuttuvat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisemista tilastoista, Yle uutiset kertoo.

Varmuutta siitä, kuinka suuri osa kuolemista on jäänyt raportoimatta, ei ole. Tällä hetkellä epäselvyys liittyy Helsingin hoivakodeissa kuolleisiin henkilöihin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan tilastoista puuttuisivat kaikki Helsingin hoivakodeissa kuolleet, eli jopa 48 ihmistä. Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkaraisen käsitys on, että THL:lle menevistä tiedoista uupuu noin 20 kuolemaa.

– Tätä raportointia ollaan nyt laittamassa kuntoon, koska onhan se merkityksellistä, kuinka paljon näitä kuolemia on hoivakodeissa, Markku Mäkijärvi sanoo Ylelle.

Mäkijärven mukaan kunnat ovat raportoineet eteenpäin ainoastaan lukuja kuntien sairaaloissa kuolleista. Kuitenkin muun muassa HUS on kerännyt tietoja kunnista itselleen.

THL:n johtava asiantuntija Jussi Sane kertoo, että THL on pyytänyt sekä HUSilta että Helsingin kaupungilta lisätietoja poikkeavista luvuista.

– Ilman muuta tämmöistä eroa pitää selvittää tarkemmin ja teemme heti voitavamme. Alueilla tulisi aina olla paras tilannekuva omasta tilanteestaan näiden tietojen suhteen, Sane kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)