Verkkouutiset

Yle: Tässä ovat hallituksen tärkeimmät saavutukset

Juha Sipilän hallitus saa kiitosta työllisyyden parantamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tutkijoiden mukaan Juha Sipilän hallitus jää historiaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan uudistuksista, työllisyysasteen noususta ja julkisen talouden alijäämän tasoittamisesta, uutisoi Yle.

Lisäksi muistamaan tullaan tutkijoiden mukaan myös esimerkiksi vallan siirtäminen maakunnille, kilpailukykysopimus, aktiivimallin toteuttaminen ja hakkuiden lisääminen.

taloustieteen professori Roope Uusitalo katsoo, että kilpailukykysopimus voi nousta näistä jopa kärkeen, mikäli alueuudistus jää toteuttamatta. Hän katsoo uudistuksen vaikuttaneen merkittävästi työllisyyteen ja kustannustasoon.

Aiemmista hallituksista Paavo Lipposen (sd.) hallitus saa nuhteita kannustinloukkujen purkamisen epäonnistumisesta, Matti Vanhasen (kesk.) hallitus uudistusten tekemättä jättämisestä.

– Jälkeenpäin arvioituna hallitus olisi voinut päättää selvityksissä jo esiin nostetuista uudistuksista, jolloin Suomi olisi ollut valmiimpi vuosien 2008–2009 finanssikriisiin, sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)