Verkkouutiset

Yle: Rokotusjärjestyksestä kiistaa, Tehy vastustaa kohdentamista

Päätös olisi pitänyt tehdä ilman lausuntokierrosta, sanoo HUSin johtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustelu rokotusjärjestyksen muuttamisesta jatkuu, uutisoi Yle. Nyt Tehy tyrmää suunnitelman rokotteiden alueellisesta kohdentamisesta pahimmille epidemia-alueille, etenkin koska suurta osaa terveydenhuollon henkilöstöstä ei ole vielä rokotettu.

– Hoitohenkilökunta kertoi, että heitä ei ole rokotettu, vaikka potilaat on. Rokottamatta on myös leikkaussalihoitajia ja koronarokotuksia antavia hoitajia, Tehyn kehittämispäällikkö Sari Viinikainen kertoo saamastaan palautteesta.

– Jos esimerkiksi Kolarin terveysasemalla yksi viidestä sairaanhoitajasta sairastuu ja muut joutuvat karanteeniin, se romauttaa koko terveysaseman toiminnan, Viinikainen sanoo.

Asetusmuutos rokotusjärjestyksestä on lausuntokierroksella. Keskustelu asiasta on käynyt viime aikoina kiivaana. HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoo Ylelle toivovansa, että päätös olisi jo tehty.

– Itse vierastan sitä, että huutoäänestyksen tapaan kysytään mielipiteitä asiasta, jossa kyse on terveydestä ja ihmishengistä, Tuominen sanoo.

Ylen huhtikuun alussa suorittamassa kyselyssä suurin osa sairaanhoitopiireistä vastusti rokotejärjestysen muuttamista. Toisaalta Lääkäriliitto kannattaa rokotteiden kohdentamista, tietyin varauksin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)