X
SULJE MAINOS
Tarjoilija tarkistaa asiakkaan koronapassia. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Yle: Ravintoloiden rajoitukset laajenevat neljälle uudelle alueelle

Aukiolo- ja anniskeluajat sekä asiakasmäärät pysyvät ennallaan.

Hallitus on päättänyt ravintolarajoitusten laajenemisesta uusiin maakuntiin. Valtioneuvosto kokoontui ylimääräiseen istuntoon maanantaina kello 18.

Ravintolarajoituksia tulee voimaan neljällä uudella alueella. Muuten aukiolo- ja anniskeluajat sekä asiakasmäärät pysyvät ennallaan, kertoo Yle.

Ravintolarajoitukset koskevat keskiviikosta lähtien 12 maakuntaa tai sairaanhoitopiiriä.

Koronan leviämisalueella ovat Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kymenlaakso, Pohjanmaa, Päijät-Häme, Satakunta, Uusimaa ja Varsinais-Suomi.

Uusia alueita olisivat Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maakunnat ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri.

Koronapassin käyttö on vaihtoehto rajoitusten noudattamiselle. Ravintolat voivat olla auki pahimmilla epidemia-alueilla kello yhteen, ja alkoholin tarjoilu on lopetettava puoliltaöin. Myös ravintoloiden asiakasmääriä rajoitetaan.

Anniskeluravintoloihin voi ottaa puolet tavallisesta asiakasmäärästä, ruokaravintoloihin 75 prosenttia. Asiakkailla pitää olla oma istuinpaikka.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt