Verkkouutiset

Poliisipartioita Helsingin Ruusulankadulla marraskuussa 2018. / LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yle: Poliisilla tänä vuonna 237 käyntiä yhteen päihdekotiin

Toimitusjohtajan mukaan häiriöt liittyvät usein asukkaiden ja vieraiden välisiin erimielisyyksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi on käynyt kuluvan vuoden aikana Helsingin Ruusulankatu 10:ssä sijaitsevassa asunnottomien ja päihdeongelmaisten kerrostalossa yhteensä 237 kertaa. Ylen mukaan noin sata nuorta majoittavassa kohteessa käytiin vuonna 2017 yli 300 kertaa.

Sininauhasäätiön entinen toimitusjohtaja Jorma Soini arvostelee voimakkaasti kohteen toimintaa. Hänen mukaansa ongelmana on, että asukkaita pyritään ymmärtämään liikaa.

– Aina saa lukea talon ulkopuolella käytävästä kaupasta. Se kertoo siitä, että talossa on ongelmia, Soini sanoo.

Ex-toimitusjohtaja arvioi, ettei sosiaalialan koulutus sovellu kohteen asukasrakenteeseen. Koulutuksessa painotetaan erityisesti sovittelua ja kuuntelemista.

– Sitten tulee tilanteita, kun tämä ei enää riitä, vaan asumista pitää alkaa raamittaa ja luoda sääntöjä. Silloin tarvitaan toisenlaista osaamista, Jorma Soini toteaa.

Sininauhasäätiön nykyinen johto kertoo pitävänsä entisen toimitusjohtajan näkemyksiä ”vanhanaikaisina”. Asunnottomuutta on pyritty vähentämään niin, ettei asumiselle aseteta ennakkoehtoja. Asunnottomien määrä on saatu puolittumaan vuosikymmenen takaisesta noin 10 000 henkilöstä.

Ruusulankadun asukkaista keskimäärin 10–15 prosenttia kuntoutuu vuoden aikana ja pystyy siirtymään omaan asuntoonsa. Häiriöt liittyvät usein siihen, että talon asukas ja vieras ovat ”eri mieltä asioista”.

– Vieraat ovat yleensä sellaisia, joilla itsellään ei ole asuntoa ja heidän käytöksensä on usein hieman mutkikkaampaa, toimitusjohtaja Kimmo Karvonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)