Verkkouutiset

Yle: Poikkeuslaki mahdollistaisi hallituksen mielivallan

Poliitikot huolestuivat siitä, että hallitus voi poikkeusoloissa rajoittaa perusoikeuksia opposition vastustuksesta huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen eduskunnassa on herännyt huoli siitä, että Uudenmaan eristämisen kaltaiset tiukat rajoitukset olisi mahdollista ajaa tulevaisuudessa läpi pelkkien hallituspuolueiden äänin, Yle kertoo.

Ylen haastattelemat kansanedustajat toivoisivat, että rajoitustoimiin tarvittaisiin suurempi enemmistö kuin pelkkä yksinkertainen enemmistö. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että enemmistöhallitus voi viedä rajoitukset läpi ilman opposition tukea.

– Pahimmillaan yhden kansanedustajan enemmistöllä voitaisiin päättää erilaisista rajoituksista esimerkiksi liikkumiseen. Sehän on tapa, jolla oppositiolta otetaan mahdollisuudet toimia tai esittää kritiikkiä, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki varoittaa Ylelle.

Arhinmäen mukaan olisi loogista, että tilapäinen poikkeaminen perustuslakiin kirjatuista oikeuksista edellyttäisi samaa kahden kolmasosan enemmistöä kuin niiden säätäminen.

– Voisi ajatella, että mitä voimakkaampi puuttuminen perusoikeuksiin, sitä suurempaa enemmistöä vaadittaisiin, kansanedustaja Markus Lohi (kesk.) sanoo Ylelle.

Perustuslakivaliokunta on kehottanut hallitusta selvittämään, voiko poikkeusolojen päätöksenteko perustua eduskunnassa kaikissa tilanteissa yksinomaan äänten enemmistöön. Valiokunta haluaa, että koronakriisin päätyttyä selvitetään, pitäisikö rajoitustoimien taakse saada suurempi määräenemmistö kansanedustajista.

Valiokunta kiinnittää mietinnössään huomiota siihen, että poikkeusolojen nojalla voidaan tehdä syvällekäyviä poikkeuksia ihmisten perusoikeuksiin, jotka ”kohdistuvat jopa ihmisarvoisen elämän ja oikeusvaltion olemassaolon perusedellytyksiin”.

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin sanoo Ylelle, että osa perusoikeuksista pitäisi säätää kokonaan loukkaamattomiksi, jolloin poliitikot eivät voisi poiketa niistä poikkeusoloissakaan. Tällaisia ovat keskeisimmät perusoikeudet, kuten oikeus elämään sekä epäinhimillisen kohtelun ja pakkotyön kieltäminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)