Verkkouutiset

Helsingin kaupungin koronanäytteenottopiste Itäkeskuksessa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yle: Joka kolmas nyt koronan saavista täysin rokotettuja

HUSin mukaan kahdesti rokotettujen tautimäärien kasvu kertoo rokotesuojan hiipumisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Rokotettujen osuus tartunnoista oli pitkään vajaassa kolmessakymmenessä prosentissa, mutta viime viikkoina se on noussut ja on nyt noin 35 prosenttia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio Ylen uutisille.

Täysin rokottamattomien osuus tartunnoista on noin 60 prosenttia. Kontio muistuttaa, että täysin rokotettuja on väestössä moninkertainen määrä rokottamattomiin verrattuna, joten suhteellisesti heidän osuutensa tartunnan saaneista on paljon pienempi kuin niillä, joilla rokotesuojaa ei ole.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen toteaa Ylelle, että kahdesti rokotettujen tautimäärän hiipiminen ylöspäin kertoo rokotesuojan hiipumisesta.

Tiedossa on, että rokotukset suojaavat useiden kuukausien ajan hyvin sekä tartunnoilta että vakavalta tautimuodolta. Mutta kun rokotuksesta on kulunut puoli vuotta, suoja ei enää riitä.

– Näin se menee, ja jos sitä efektiivistä rokotussuojaa halutaan säilyttää, niin tarvitaan niitä boostereita, Lehtonen toteaa.

Hänen mukaansa kolmansien rokotteiden antamisella on siksi kiire.

– Kyllä niitä kolmansia rokotuksia kannattaisi ja pitäisi antaa aika rivakasti, Lehtonen patistaa.

Lehtonen toteaa, että myös kaksi rokotusta saaneiden on syytä suojautua ja käyttää maskia. Hän ennakoi, että Uudellamaalla joudutaan vielä keskustelemaan myös kahdesti rokotettujen karanteenikäytännöistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)