Verkkouutiset

Yle: Näin korona pääsi leviämään sairaalassa – 19 kuoli

Hoitajat syyttävät sairaalaa puutteellisesta johtamisesta ja suojavarusteiden käytön ohjeistuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yli sata ihmistä on sairastunut ja 19 kuollut koronavirukseen Oulun kaupunginsairaalan tartuntaryppäässä tänä keväänä, Yle kertoo.

Rajuimmat seuraukset kohdistuivat palliatiivisen hoidon ja saattohoidon A2-osastoon, josta rypäs sai alkunsa. Sairaalasta kuolleista 19 potilaasta 17 oli A2-osaston potilaita.

Potilaiden lisäksi virus on tarttunut sairaalan työntekijöihin ja jatkotartuntojen myötä myös sairaalan ulkopuolisiin ihmisiin.

Ylen haastattelemat sairaalan hoitajat kertovat, että tartuntarypäs pääsi leviämään näin laajalle siksi, että etenkin alkuvaiheessa kaupunginsairaalassa tehtiin useita vääriä ratkaisuja ja virheitä, jotka edesauttoivat viruksen leviämistä.

Hoitajien mukaan esimerkiksi osaston pandemiavastaavaksi nimetty palveluesimies jäi pian ensimmäisten tartuntojen jälkeen pois töistä eikä hoitajille annettu tietoa tämän sijaisesta. Tilanne tuen saamisen suhteen parani hoitajien mukaan kunnolla vasta parin viikon kuluttua kriisin alkamisesta.

– Johtaminen puuttui kokonaan, eräs haastateltavista kuvailee Ylelle.

Hoitajat eivät halua esiintyä julkisesti nimillään. Hoitajat arvostelevat sairaalaa myös puutteellisesta ohjeistuksesta suojavarusteiden käytössä.

Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo ei allekirjoita Ylelle hoitajien väitteitä. Hänen mukaansa äkillisesti esiin tullutta tilannetta hoidettiin kaupunginsairaalassa sairaanhoitopiirin tuella niin hyvin ja asianmukaisesti kuin vain pystyttiin.

Mäkitalo myös vakuuttaa, että työntekijöille on annettu riittävä ohjeistus suojavarusteiden käytössä.

Hän ei myöskään vahvista, että työntekijät olisivat joutuneet pärjäämään osastolla ilman esimiehen tukea. Mäkitalo sanoo, että osastolta pois lähteneelle palveluesimiehelle tuli välittömästi sijainen, ja lisäksi osastolle saatiin heti kriisin alussa muun muassa sairaalan oma hygieniahoitaja avuksi.

– Kaiken sen tuen, mitä olemme pystyneet heille järjestämään, olemme järjestäneet, Jorma Mäkitalo sanoo Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)