Verkkouutiset

Yle: Moni jätti hakematta passia koronan takia − voi kostautua

Passia ja henkilökorttia tarvitsee muuallakin kuin lentokentän lähtöselvityksessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronakriisi on romahduttanut passien ja henkilökorttien hakemusmäärät koko Suomessa, kertoo Yle.

Tilanne on ymmärrettävä, sillä passi usein mielletään puhtaasti matkustusasiakirjaksi, eikä korona-aikana ole voinut matkustella normaaliin tapaan. Passia tai henkilökorttia tarvitsee kuitenkin paljon muuallakin kuin lentokentän lähtöselvityksessä.

Vuoden 2019 alusta lähtien ajokortti ei ole enää riittänyt vahvaksi tunnistautumisen välineeksi. Tämä johti siihen, että viime vuosi oli passien ja henkilökorttien hakemusmäärissä varsinainen supervuosi.

Pankit vaativat nykyään passin tai henkilökortin, mikäli hakee pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta. Lakia tiukennettiin, jotta asioiminen sähköisesti olisi entistä turvallisempaa.

Ilman passia tai henkilökorttia myös asiointi poliisin lupapalveluissa vaikeutuu.

Poliisin ohjeiden mukaan passia tai henkilökorttia tai vaikka aselupaa haettaessa hakijan on todistettava henkilöllisyytensä passilla tai henkilökortilla. Henkkareiden puuttuessa lupatiskillä tehdään tunnistaminen kysymällä asiakkaalta liuta kysymyksiä eri rekisteritiedoista.

Esimerkiksi terveydenhuollossa ja valtion virastoissa työntekijöillä on käytössä henkilökortit, joiden saaminen edellyttää tunnistamista passista tai henkilökortista.

Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron takia henkilötietojen käsittelyä säätelevät lait saattavat muuttua. Asiantuntijat esittävät, että esimerkiksi osamaksusopimuksiin vaadittaisiin tulevaisuudessa vahva tunnistautuminen, mikä verkossa tarkoittaisi pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta ja muussa liiketoiminnassa passia tai henkilökorttia.

Poliisilaitosten lupapalveluissa on jälleen rajattu palveluaikoja koronan toisen aallon takia. Monissa toimipisteissä lupapalvelut toimivat ainoastaan ajanvarauksella. Passin tai henkilökortin hakemiseen on siten syytä varata aika hyvissä ajoin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)