Verkkouutiset

Yle: Li Andersson lykkäisi keskustelun leikkauksista budjettiriiheen

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mielestä ei ole vastuullista tehdä kiireessä linjauksia loppuvaalikaudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää toistaiseksi kiinni hallituksen jo sopimista menolisäyksistä, kertoo Yle.

Näitä menolisäyksiä ovat esimerkiksi oppivelvollisuusiän pidentäminen ja vanhustenhoidon hoitajamitoituksen nostaminen.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallitusohjelmalta on lähtenyt taloudellisesti pohja pois, eikä niitä menolisäyksiä voi tehdä, joita on ajateltu tehtävän. Kulmunin mukaan myös jo tehdyistä menolisäyksistä on puhuttava hallituksessa.

Anderssonin mukaan nykyisessä tilanteessa ei ole viisasta lyödä lukkoon kantojaan menolisäyksiin tai mahdollisiin leikkauksiin. Hän siirtäisi päätöksenteon menolisäyksistä syksyn budjettiriihen, jolloin ollaan viisaampia koronakriisin vaikutuksista.

– Silloin tiedetään paremmin, miten pitkäkestoinen kriisi on, miten se vaikuttaa kansantalouteen ja maailmantalouteen. Silloin meillä on parempi tietopohja arvioida loppuvaalikautta ja hallitusneuvotteluissa vuosi sitten päätettyjä asioita, Li Andersson perusteli Ylelle.

– Nyt kun akuutti kriisi on vielä päällä, en pidä vastuullisena, että me tekisimme kiireessä tehtyjä linjauksia suhteessa loppuun vaalikauteen, Andersson painotti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)