Monilla työpaikoilla on havaittu vuoden kestäneiden poikkeusjärjestelyiden jälkeen kyllästymistä etätyöhön ja apaattisuutta etäkokouksissa.
Organisaatiopsykologi Pekka Järvinen sanoo Ylelle, että alkuvaiheessa etätyöhön suhtauduttiin innostuneesti, sillä sen katsottiin olevan helppoa ja säästävän aikaa.
– Nyt on alkanut selvästi ilmetä etätyöväsymystä, joka on ruvennut heijastuman etäkokouksiin esimerkiksi niin, että ihmiset eivät pidä tietokoneen kameraa päällä ja puuhaavat muuta, Järvinen sanoo Ylelle.
Hänen mukaansa tilanne on haastava myös puhujan tai kouluttajan kannalta, sillä pienistä kasvokuvista on vaikea erottaa eleitä tai ilmeitä. Etäkokoukset eroavat myös merkittävästi perinteisistä pöytäkokouksista.
– Etäkokous on hengettömämpi. Vuorovaikutus ja tunnekontakti toiseen jää ohuemmaksi. Mennään ikään kuin puolivaloilla kokousta eteenpäin ja jos kamerat ovat pois päältä, jopa sammutetuin valoin. Energisoiva vaikutus jää paljon pienemmäksi kuin elävässä pöytäkokouksessa, Pekka Järvinen sanoo.
Hän painottaa kameroiden pitämistä päällä varsinkin pienellä porukalla kokoustaessa. Muussa tapauksessa kommentit tulevat kuin ”kulman takaa pimeästä”.
Kokouksen vetäjän tulisi parhaansa mukaan aktivoida muita osallistujia tai esimerkiksi järjestää parikeskusteluna hoidettavaa ideointia.
– Kun ilmapiiriä ei pääse samalla tavalla aistimaan kuin lähikokouksessa, niin esimiehen pitää olla herkällä korvalla mukana, käyttäytyä ystävällisesti ja luoda myönteistä fiilistä porukkaan. Käytöksen pitää olla ammattimaista ja asiallista, mutta keskustelua voi toki keventääkin.
