Verkkouutiset

Yle: Junaliikenne saattaa myöhästellä helteiden takia

Joissain tapauksissa veturin ohjaamon lämpötila on noussut jopa 40 asteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

VR joutuu päivittäin siirtämään ilmastointiongelmista kärsiviä vaunuja pois liikenteestä, kertoo Yle. Vaunujen hyytymiset ovat myöhästyttäneet osaa juna-aikatauluista.

VR:n liikennetiedotuksen päällikön Martti Uusinarkauden mukaan junien ilmastointijärjestelmä on samankaltainen kuin autoissa.

– Jos ulkona on 30 astetta, jäähdytys ei toimi enää yhtä tehokkaasti kuin viileämmällä kelillä. Siinä perussyy siihen, miksi vaunut eivät välttämättä pysy riittävän viileinä, Uusinarkaus kertoo.

Junavaunujen kuumeneminen johtuu Suomessa vallitsevasta epätavallisesta tilanteesta, jossa ilman lämpötila pysyy lähes samana, vaikka juna liikkuu Suomen halki Rovaniemeltä Helsinkiin.

Uusinarkaus muistuttaa, että jos olo junassa käy liian tukalaksi, ohjaa VR:n henkilökunta asiakkaita istumaan viileämmille paikalle.

Junien kuumeneminen ei vaikuta niiden turvallisuuteen, mutta vetureissa olevat suojalaitteet estävät ajamisen. Joissain tapauksissa veturin ohjaamon lämpötila on noussut yli 40 asteeseen.

– Työssä pitää pystyä olemaan tarkkana. Emme ota riskiä, jos kuljettajalla on epämukava olo, Uusinarkaus muistuttaa.

Vaikka helteet vaikuttavat myös kiskoihin, on lämpölaajenemista Uusinarkauden mukaan havaittu lähinnä vanhoilla pistoraiteilla tai joillakin ratapihojen raiteilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)