Verkkouutiset

Yle: Itsemurhat lisääntyneet koronakeväänä

Korona näyttää lisänneen itsemurhien määriä Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maalis–huhtikuun aikana epäiltyjä itsemurhia tehtiin Suomessa lähes 15 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoteen, kertoo Ylen uutiset.

Poliisihallituksen mukaan epäiltyjä itsemurhia tapahtui tänä keväänä kahdessa kuukaudessa 129. Itsemurhaan päätyi siis 16 ihmistä enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna.

Suurin piikki poliisin itsemurhatilastoissa näkyy Sisä-Suomen alueella, johon kuuluvat Pirkanmaa ja Keski-Suomi. Kun Sisä-Suomen poliisin alueella viime vuonna tehtiin maalis–huhtikuussa yhteensä 14 itsemurhaa, tänä vuonna luku on 30. Itsemurhiin tuli sadan prosentin kasvu.

– Psykiatrisessa hoidossa on ollut pelottavan hiljaista. Me kaikki kysymme alueen ylilääkäreiden kesken, missä kaikki potilaat ovat, Tampereen yliopistollisen sairaalan psykiatrian toimialuejohtaja Hanna-Mari Alanen sanoo Ylelle.

Pirkanmaan suurimmassa psykiatrisessa sairaalassa Pitkäniemessä käyttöaste on tavallisesti 98 prosenttia. Nyt jopa kolme osastoa on ollut tyhjillään.

– Pääsykriteerit ovat hyvin tiukat. Tämä tarkoittaa, että Pirkanmaalla on nyt hyvin sairaita ihmisiä, jotka eivät hakeudu hoitoon, Alanen kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)