Verkkouutiset

Yle: Hoitajia aletaan korvata automaateilla

Teknologia nähdään ainoana keinona hillitä kohoavia sote-kustannuksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on aloittanut kokeilun, jossa hoitajat korvataan automaateilla, kertoo Yle. Mukana on tällä hetkellä 60 lääkeautomaattia.

– Voimme rakentaa tulevaa toimintaa enää vain teknologian käytön lisäämisellä. Ei ole oikeastaan enää mitään muuta suuntaa jäljellä, Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen väittää.

Itkosen mukaan tämä on käytännössä ainoa keino padota kohoavia sote-kustannuksia.

Eksoten käyttämät Axitare-yhtiön automaatit tarjoilevat lääkkeet ajallaan ja muistuttavat asiakasta, jos niitä ei ole otettu. Laite on myös etäyhteydessä hoitajaan. Eksote on aloittamassa tammikuussa laajemman pilottihankkeen, jossa tuodaan voimakkaasti uutta teknologiaa erityisesti vanhusten kotihoitoon.

Pentti Itkosen mielestä tutkimus- ja kehitysrahoja uuden teknologian osalta tulisi kohdentaa enemmän nimenomaan perusterveydenhuoltoon ja erityisesti vanhusten kotihoidon kehittämiseen.

– Yliopistosairaaloiden robottikirurgiaan, tekoälyyn, kasvonsiirtoihin ja muuhun satsataan erittäin paljon. Nekin ovat hyviä asioita, mutta kansakunnan kannalta suurimmat hyödyt saataisiin investoimalla uuteen teknologiaan kotiin annettavissa palveluissa, Itkonen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)