Verkkouutiset

Yle: Hallitus ottaa vastaan turvapaikanhakijoita Välimereltä

Hallituksen EU-ministerivaliokunta päätti asiasta perjantaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi aikoo ottaa vastaan Välimeren Sea Watch 3 -alukselle pelastettuja turvapaikanhakijoita, kertoo Yle.

Päätös perustuu hallituksen EU-ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka mukaan yli kaksi viikkoa merellä seilanneelta Sea Watch 3 -alukselta voidaan ottaa vastaan enintään kahdeksan turvapaikanhakijaa.

Alus on Italialle kuuluvan Lampedusan saaren satamassa, eikä Italian hallitus päästä sillä olevia siirtolaisia maihin. Euroopan komissio on pyytänyt jäsenmaita ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita, jotka on pelastettu alukselle Libyan rannikolta. Laivalla on kaikkiaan 40 siirtolaista.

Päätös ottaa vastaan turvapaikanhakijoita Välimereltä on linjanmuutos suhteessa edelliseen hallitukseen, joka kieltäytyi vastaavassa tilanteessa tammikuussa osallistumasta turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin kahdelta alukselta Maltalta.

Italian sisäministeri Matteo Salvini on kieltänyt aluksen matkustajia rantautumasta Italiaan ja sanonut, että siirtolaiset voivat astua maihin vain Alankomaissa tai Saksassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)