Verkkouutiset

Yksityisten sote-palveluiden pelätään jäävän julkisten jalkoihin

EVA:n raportin mukaan yksityisiä toimijoita kuormitetaan tarpeettoman tiukalla sääntelyllä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n raportin mukaan sosiaali- ja terveysalan sääntelyyn liittyy lukuisia kilpailuongelmia.

Yksityisiä sote-palveluiden tuottajia säännellään ja valvotaan tällä hetkellä tiukemmin kuin vastaavaa tehtävää hoitavaa julkista toimijaa. Myös eduskuntakäsittelyssä oleva valinnanvapauslakiesitys asettaisi yksityisille toimijoille ylimääräisiä raportointivelvoitteita.

– Viranomaiset eivät edes tiedä julkisten toimintayksiköiden tarkkaa lukumäärää Suomessa. Lupamenettely koskee ainoastaan yksityistä sektoria, joten sitä valvotaan tarkemmin, EVA:n tiistaina julkaistussa Soten sokeat pisteet -raportissa todetaan.

Tuottajien olisi jatkossa eriytettävä julkisen valinnan kirjanpitonsa ja avattava kustannusrakenteensa kilpailijoilleen yksityiskohtaisesti.

Tämä voisi pahimmillaan paljastaa monia liikesalaisuuksikasi katsottavia tietoja, jotka on tavanomaisesti suojattu lailla terveen kilpailun ylläpitämiseksi.

Lainsäätäjä ei ole huomioinut ongelmaa

EVA:n mukaan Ruotsissa kuntien antamat tuet ovat vääristäneet kilpailua, johon terveydenhuollon valinnanvapaudella pyrittiin. Ongelma voi toistua myös Suomessa.

– Valinnanvapauslakiehdotus ei takaa riittäviä keinoja siihen, että maakunnan liikelaitosten subventointi kilpailua vääristävällä tavalla estettäisiin. Olennaista olisi varmistaa laissa, että maakunnan muun toiminnan resurssit pidetään erillään sote-keskusten toiminnasta.

Tällä hetkellä julkisen sektorin toimija voi hyödyntää palvelutuotannossaan verovapautta, konkurssisuojaa ja markkinaehtoista edullisempaa rahoitusta.

– Osittain ongelma johtuu vanhentuneesta lainsäädännöstä, mutta lainsäätäjä laatii edelleen säännöstöä, jossa kysymystä ei ole riittävästi huomioitu, raportissa todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)