Verkkouutiset

Yhtiöt aloittivat haasteen – tuhansien sähkölasku pienenee

Sähköyhtiöt ympäri Suomen ovat ryhtyneet alentamaan sähkön siirtohintoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sähköverkkoyhtiöt ympäri Suomen ovat tehneet huojennuksia sähkönsiirron maksuihin koronavirusepidemian aiheuttamien talousvaikeuksien vuosi.

Kokkolan Energiaverkot Oy:n aloittamaan haasteeseen ovat tarttuneet jo ainakin Turku Energia Sähköverkot Oy, Vatajankosken Sähkö ja Korpelan voima. Yhtiöistä esimerkiksi Turun Energia alentaa asiakkaidensa sähkönsiirron perusmaksun hintaa 50 prosentilla puolen vuoden ajaksi, 1.4 – 30.9.2020 väliselle ajalle. Pohjois-Satakunnassa ja sen lähialueilla palveleva Vatajankosken sähkö alentaa sähkönsiirron energiamaksua niin ikään puolella kesäkuun loppuun asti.

Päätökset koskevat tuhansia suomalaisia. Pelkästään haasteen aloittaneen Kokkolan Energiaverkot Oy:n alueella oli vuoden alussa lähes 24[nbsp]000 käyttöpaikkaa.

– Tällä päätöksellä haluamme näyttää mallia muille ja haastamme muutkin sähköverkkoyhtiöt vastaaviin toimenpiteisiin – erityisesti alan suuret toimijat Carunan ja Elenian, Kokkolan Energiaverkot Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Nissi toteaa yhtiön sivuilla.

Nissin mukaan myös Suomen hallituksen on aika harkita toimenpiteitä sähkölaskujen alentamiseksi.

– Maan hallitus voisi miettiä poikkeustilanteen vuoksi väliaikaista huojennusta sähköveroon. Tämä olisi teknisesti hyvin helposti toteutettava järjestely, joka auttaisi yritysten ahdingossa ja samalla lisäisi suomalaisten ostovoimaa.

Vatajankosken Sähkön toimitusjohtaja Pekka Passi toivoo yhtiön asiakkailta, että siirtomaksuissa säästettyjä euroja käytettäisiin paikallisten palvelujen ja tuotteiden hankkimiseen.

– Näin voitaisiin tukea paikallista työllisyyttä ja saada aikaan hyvän kierre, jonka avulla alueen elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä saataisiin entisestäänkin vahvistettua. Vatajankosken Sähkö osallistuu talkoisiin hankkimalla lahjakortteja paikallisiin yrityksiin ja jakamalla niitä kriittisimmissä toiminnoissaan työskenteleville työntekijöilleen kiitokseksi, yhtiön sivuilla kerrotaan.

Suomessa on noin 80 sähkön siirtoyhtiötä. Suuret sähköverkkoyhtiöt Caruna ja Elenia eivät toistaiseksi ole lähteneet mukaan sähköyhtiöiden haasteeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)