X
SULJE MAINOS
Kelan toimipiste Helsingissä. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

”Yhteiskunnan pitää kannustaa työntekoon eikä sen vähentämiseen”

Kokoomusedustajat nostaisivat opintotuen tulorajoja.

Kela on lähettänyt 44 000 opiskelijalle päätöksen opintotuen takaisinperinnästä.

Kokoomuksen kansanedustajat Heikki Vestman, Janne Heikkinen ja Matias Marttinen tyrmäävät matalista tulorajoista johtuvan opintotukien takaisinperinnän. Edustajat vaativat hallitusta toimiin opintotuen tulorajojen korottamiseksi.

– Kaikki järkisyyt puhuvat tulorajojen kasvattamisen puolesta. Nykyiset tulorajat rankaisevat opiskelijoita ahkeruudesta. Siinä ei ole mitään järkeä. Tämä on ahkerien opiskelijoiden kansallinen ankeuttamispäivä, Vestman sanoo.

Opiskelijan vuosituloraja on 12 498 euroa, jos opiskelija saa opintotukea yhdeksältä kuukaudelta. Opiskelijan pitää itse huolehtia, että hänen vuositulonsa eivät ylitä tulorajaa.

– Tulorajojen lähestyminen ja takaisinperintä pakottaa opiskelijan Jaakobin painiin oman ahkeruutensa kanssa. Tämä on väärin. Yhteiskunnan pitää kannustaa työntekoon eikä sen vähentämiseen, Heikkinen huomauttaa.

Valtiovarainministeriön virkamiesraportti viime syksyltä suosittaa tulorajojen nostamista. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan opintotuen tulorajojen korottaminen 50 prosentilla lisäisi opiskelijoiden keskimääräisiä tuloja vuodessa 600 eurolla. Valtion vuotuisia nettotuloja korotus lisäisi noin kuusi miljoonaa euroa.

– Takaisinperinnän keventämisessä ei ole kyse lisäkustannuksesta, vaan päinvastoin. Tulorajojen nostaminen vahvistaa julkista taloutta ja jättää opiskelijalle enemmän käteen tehdystä työstä. Ei ole ihme, että myös valtiovarainministeriön virkakunta tätä suosittelee, Marttinen toteaa.

Kokoomusedustajat ovat allekirjoittaneet Heikki Vestmanin lakialoitteen, jolla tulorajoja esitetään korotettavaksi 50 prosentilla. Lakialoite jätettiin syksyllä 2019, jonka jälkeen eduskunta lähetti aloitteen sivistysvaliokunnan käsittelyyn.

Hallituspuolueet ovat estäneet aloitteen käsittelyn ja se on hautautunut valiokuntaan. Kokoomusedustajat vaativat hallitukselta toimia asian edistämiseksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt