Tänään julkistettu Lauri Hokkasen teos Kenen joukossa seisoin – Taistolaiset ja valtioterrorin perintö on kevään merkkiteoksia. Tilitysteos on ehkä laajin katsaus ja eronteko 1970-luvun taistolaiskommunismista, ”terijokilaisesta” nuorisoliikkeestä.
Lauri Hokkanen, 71, toimi lähellä vähemmistökommunistien ja heidän nuorisoliikkeensä johtoa. Lajissaan harvinainen kirja ei kuitenkaan ole vain hänen omaa historiaansa.
Ajankuvan kertomisen lisäksi kirja on maailmankuvausta, jossa käydään perusteellisesti läpi Suomen, Josif Stalinin, terrorin, sotien ja Venäjä-Neuvostoliiton lähihistoriaa. Taistolaisten menettelytapoja – Neuvostoliiton epäkohdista ja muista ikävistä asioista vaikenemista lukuun ottamatta – tai vaikkapa tappolistoja kirja ei niinkään käsittele.
– Olen toistuvasti ja kuin riivattuna kysynyt itseltäni ja tovereiltani: mitä nuoruuteni kommunismi oli?, Lauri Hokkanen tiivistää nuoruuden jälkeisen elämänsä pohdinnan.
Teoksessa hän kertoo musertavasta itsekritiikistään muun muassa näin:
”Olen elävä esimerkki siitä, miten hyvillä aikomuksilla varustettu ihminen voi tempautua mukaan, kun olosuhteet ovat suotuisat, liikkeeseen, joka on täysin sokea todellisuudelle ja turvautuu ideologiansa ohjaamana ihmisyyden vastaisiin keinoihin. En hyväksy terrorismia missään muodossa,mutta nuoruuteni kokemuksen perustalta en ihmettele, että nuoret ihmiset väkivaltaisissa olosuhteissa ja ahdinkoon ajettuina omaksuvat pelastuksen ideologian, jonka nimissä ovat valmiit uhraamaan sekä oman että täysin viattomien ja sattumanvaraisesti valikoitujen ihmisten hengen. Totalitaristinen ideologia, kaiken kattava selitys olemisesta ja kaiken mahdollistava utopia paremmasta yhteiskunnasta on otollisella psyykkisellä rakenteella varustetuille nuorille ihmisille vahva luokseen kutsuva magneetti.
Punaiset proletaarista internationalismia julistavat lippumme olivat tahraantuneet lukemattomien viattomien ihmisten vereen. Tämän historiallisen tosiasian edessä ei voi julistaa syyttömyyttä vaan kokea häpeää, ei kollektiivista vaan yksityistä. Emme olleet ihmisen asialla vaan kumarsimme, ja syvään, vallan temppeleitä ja temppelin pyhimyksiä. Me julistimme ihmiskunnan edistyksen moottoriksi valtion, jonka harjoittama väkivalta ylittää ihmisen käsityskyvyn mittapuut; sen rikollisuus on hirvittävä painajainen ja rikoksista vastuussa olevat johtajat ja heidän pyövelinsä eivät ole ihmisiä vaan ihmishirviöitä”.
Lauri Hokkasen mukaan taistolaisnuoret pettivät itse itseään ja uskoivat, vaikka niin monet läheiset varoittivat uskomasta.
– Alamaisuuttamme ja kuuliaisuuttamme neuvostoimperiumin taantumukselle ja militarismille on jälkiarvioissa muisteltu vasemmistoradikalismina ja edistyksellisyytenä. Nostalgiassa taistolaisuus muutetaan rauhan, laulun ja solidaarisuuden liikkeeksi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen iäkkäämmät taistolaisjohtajat vaikenivat, nuorempia poliittisia johtajia vaivaa muistinmenetys – hekin ovat hiljaa. Minä en, hän toteaa.
”Porvaria pitää vihata”
Lauri Hokkasen mukaan Tiedonantaja-lehden päätoimittaja Urho Jokinen (1924-1996) oli Suomen taistolaisen liikkeen todellinen pääideologi ja johtaja, ei niinkään Taisto Sinisalo (1926-2002). Urho Jokinen korosti toimituskunnalleen:
– Yhtä älkää milloinkaan unohtako: luokkavihaa. Porvaria pitää vihata.
Ammattivallankumoukselliseksi elämänsä nuorena pyhittänyt Hokkanen on rekonstruoinut kirjaan oman tuolloisen ajatusmallinsa, jonka pohjalta hän piti puheita ja kirjoitti. Se kuului näin:
”1970-luvulla uskoin löytäneeni historian totuuden ja ihmisyhteisön kehityksen lain. Kirjoitin ja puhuin maailmansotien muokkaamasta maailmasta tiivistettynä seuraavaan tapaan:
Lokakuun suuri sosialistinen vallankumous aloitti ihmiskunnan historiassa uuden ajanjakson, kapitalismista sosialismiin siirtymisen kauden. V. I. Lenin kehitti Marxin ja Engelsin oppia luokkataistelusta, johti proletariaatin ja talonpojat voitokkaaseen taisteluun, jonka tuloksena kapitalismi ja tsaarinvalta Venäjällä lakaistiin historian roskatunkiolle. Neuvostoliiton fasistis-imperialistisesta liittoutumasta saaman voiton tärkein tulos oli maailman vallankumousprosessin kehittyminen uudelle asteelle.
Puna-armeija vapautti Itä-Euroopan ja Saksan kansat fasismin ikeestä. Ne hylkäsivät kaksivaiheisessa vallankumouksessa kapitalismin, pystyttivät proletariaatin diktatuurin ja siirtyivät rakentamaan sosialismia. Sosialistisen maailmanjärjestelmän syntyminen avasi Aasian, Afrikan ja Amerikan kansoille mahdollisuuden kukistaa imperialistiset riistäjänsä ja sortajansa ja liittyä tärkeäksi osaksi maailman vallankumousprosessia,jossa imperialismin valta ja mahti kumotaan lopullisesti.
Historian kokemus on osoittanut, etteivät maailmansodat suinkaan vahvista kapitalismin asemia, päinvastoin. Neuvostoliiton voitto toisessa maailmansodassa oli merkittävä askel ihmiskunnan matkalla kapitalismista sosialismiin. Sodalla oli luokkaluonne. Kapitalismin yleisen kriisin ensimmäinen vaihe synnytti maailmansodan ja sen kohdusta nousi vapaa Venäjä.
Toisen maailmansodan jälkeen syntyi sosialistinen maailmanjärjestelmä ja kolmannessa kriisissä, kansainvälisessä vallankumouksessa kapitalismi on kohtaava loppunsa. Neuvostoliiton voitto maailmansodassa vastasi aikakauden keskeistä yhteiskunnallista kehityspiirrettä, kapitalismista sosialismiin siirtymisen tendenssiä.
Neuvostokansojen ”Suuri isänmaallinen sota” oli sotaa edistyksellisen yhteiskunta- ja valtiojärjestelmän, edistyksellisimmän ideologian ja kulttuurin puolustamiseksi ja suojelemiseksi, se oli sotaa sorrettujen kansojen vapauttamiseksi.
Voiton avaimet olivat neuvostokansan ideologis-poliittisessa yhtenäisyydessä, uskollisuudessa marxismi-leninismin aatteelle, sosialistisen järjestelmän taloudellis-sotilaallisessa tehokkuudessa ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) johtavassa osuudessa.
Kansainvälisen tilannekatsauksen huipensin lainaamalla O. W. Kuusisen sanoja Leninin 90-vuotispäivänä:
Meitä kaikkia Leninin oppilaita ja seuraajia innoittaa tietoisuus, että meidän on suotu elää ja toimia ihmiskunnan historian mitä suurimmalla aikakaudella. Kahdeskymmenes vuosisata on Leninin aatteiden toteuttamisen vuosisata, meidän suuri vuosisatamme.”
