Verkkouutiset

Yhdysvaltain tautikeskuksen johtaja: Edessä uhkaava tuho

CDC:n uusi johtaja päätti vedota dramaattisesti ohi käsikirjoituksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa on koronatapausten määrä lisääntynyt pääsiäistä edeltävällä viikolla samaan tapaan mikä aiemmilla kolmella kerralla on enteilyt uutta tartunta-aaltoa. Tapausmäärät ovat lisääntyneet 10 prosentilla viikon aikana ja ylittäneet 30 miljoonan tapauksen rajan. Uusia tapauksia on tullut yli 60 000 päivässä ja 1000 kuolemaa päivässä, mikä on kolmen prosentin lisäys aiempaan 7-päivän jaksoon.

Yhdysvaltain tautikeskuksen (CDC) johtajana tammikuussa aloittanut Rochelle Walensky sanoi Yhdysvalloilla olevan edessä ”uhkaava tuho”, jos tilannetta ei saada kuriin, kertoo CNN

Yhdysvalloissa oli jo sorruttu tuudittautumaan siihen, että rokotukset lopettavat maan lähihistorian pahimman koettelemuksen. Walensky muistutti, että nykyinen rokotuksen päivävauhti eli kolme miljoonaa annosta päivässä ei vielä suojaa sitä amerikkalaisten enemmistöä, joka on vielä rokottamatta.

Walensky myös vetosi tunteikkaasti kansalaisiin virastojohtajuutensa ja lääkäriytensä ulkopuolelta.

-En puhu teille nyt ainoastaan tautikeskuksen johtajana, vaan vaimona, äitinä ja tyttärenä pyydän teitä vielä jaksamaan jonkin aikaa. Haluan kovasti tämän olevan jo ohi, niin myös tekin. Olemme melkein saavuttaneet sen, mutta emme vielä täysin. Koittaakaa jaksaa vielä jonkin aikaa, Walensky vetosi.

Yhdysvaltain hallinto yrittää tasapainotella optimismin ja varovaisuuden ylläpitämisen välillä. Osaa presidentti Joe Bidenin hallinnosta Walenskyn vetoomus ärsytti, osa taas kehui. Presidentti Biden itse vielä varoitti pitkäperjantaina Valkoisessa talossa ennen pääsiäisenviettoa, että taistelu ei ole ohi.

-Liian moni amerikkalainen toimii kuin taistelu olisi ohi. Se ei ole. Tapaukset ovat jälleen nousussa. Virus leviää nopeammin monissa paikoissa. Kuolemantapauksia on yhä enemmän joissain osavaltioissa. Joten pyydän, minä vetoan: älkää hukatko sitä edistystä, jonka olemme saavuttaneet, vetosi presidentti Biden.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)