Verkkouutiset

Yhä useampi työkyvytön kun mielenterveys pettää

Sairauksien kroonistuminen vie jopa arjen toimintakyvyn, kerrotaan työeläkeyhtiö Elosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työeläkeyhtiö Elon tilastojen mukaan uusien mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden hakemukset kasvoivat edelleen tammi–huhtikuussa hieman yli viisi prosenttia vuodentakaisesta.

Elon työkyvyttömyyseläkkeiden ja kuntoutuksen ratkaisupäällikkö Katri Paija-Luhtalan mukaan sairauksien kroonistuminen vie jopa arjen toimintakyvyn, jos tarpeellisiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin pääseminen kestää liian kauan.

– Näyttää siltä, että työkyvyttömyyseläkkeiden hakeminen on edelleen pienessä nousussa. Osasimme ennakoida kasvun jatkoa, sillä Kelan maksamat sairauspäivärahat ovat kasvaneet noin kaksi vuotta. Ennen pitkää se näkyy eläkehakemusten määrässä, Paija-Luhtala toteaa tiedotteessa.

Hakemusten ja kuin uusien myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä lähti kasvuun viime vuonna. Koko vuoden aikana työkyvyttömyyseläkkeitä myönnettiin eläkealalla noin kahdeksan prosenttia edellisvuotta enemmän.

Elon mukaan yksittäistä syytä työkyvyttömyyden lisääntymiselle ei toistaiseksi ole löytynyt, eikä sitä selitä pelkkä aktiivimalli.

Moni työkyvyttömyyseläke voitaisiin Elon mukaan kuitenkin välttää ennaltaehkäisyllä.

– Varhainen reagointi työkyvyn haasteisiin ja oikein ajoitettu tuki voivat estää työelämästä putoamisen. Sairauksien kroonistuminen vie jopa arjen toimintakyvyn, jos tarpeellisiin tutkimuksiin ja toimenpiteisiin pääseminen kestää liian kauan, toteaa Paija-Luhtala.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)