Verkkouutiset

Yhä useampi siirtolainen hukkuu Välimereen

Kansainvälinen siirtolaisjärjestö on huolissaan Välimeren tilanteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Meren ylittävien siirtolaisten määrä on laskenut vuodesta 2015 yli miljoonalla, mutta kuolonuhrien määrä on suhteessa jopa kolminkertaistunut, uutisoi BBC.

Vuonna 2018 Välimeren ylitti 110[nbsp]947 siirtolaista, kun vastaava luku vuonna 2015 oli 1[nbsp]015[nbsp]078. Siirtolaisten laskevasta määrästä huolimatta hukkumistapauksia on ollut vuonna 2018 yhteensä yli 2[nbsp]000, mikä vastaa kahta prosenttia kaikista merta ylittämään lähteneistä.

Vuonna 2015 vastaava luku oli suhteellisesti paljon pienempi, vain 0,4 prosenttia. Suurin osa kuolemantapauksista tapahtuu edelleen Välimeren keskiosissa, Libyan ja Italian välillä. Yhteensä tällä reitillä on hukkunut tänä vuonna noin 1[nbsp]200 siirtolaista, kun vastaava luku Espanjan rannikolla on 681 ja Kreikan rannikolla 167.

Hukkumistapausten suurta määrää selitetään Välimerellä päivystävien alusten määrän vähenemisellä. Eurooppalaiset valtiot eivät enää ota vastuuta siirtolaisten turvallisuudesta, vaikka kansainvälinen laki niin velvoittaa. Ongelma on BBC:n mukaan siinä, että europpalaiset valtiot tulkitsevat lakeja eri tavalla.

– Välimerellä seilaa jatkuvasti eurooppalaisia aluksia, jotka vahtivat turvallisuutta ja valvovat salakuljetusta. Ihmisten pelastaminen ei kuitenkaan ole niiden ykkösprioriteetti, BBC:n videolla kerrotaan.

Kansainvälisen siirtolaisjärjestön tiedottaja Joel Millman arvioi New Delhi Timesillä, että Eurooppaan pyrkivien siirtolaisten määrä on ollut viime kuukausina kasvava. Myös kuolemantapaukset ovat lisääntyneet loppuvuodesta.

– Tilanne on muuttunut täysin kahden kuukauden aikana, Millman sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)