Verkkouutiset

Yhä useampi opiskelija nostaa lainaa

Keskimääräinen opintolaina on 8540 euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lukuvuoden 2018–2019 aikana lähes 156[nbsp]300 opiskelijaa nosti valtion takaamaa opintolainaa. Lainaa nostaneiden määrä kasvoi edellisestä lukuvuodesta 3,4 prosenttia.

Lukuvuoden lopussa opintovelallisia oli kaikkiaan 434[nbsp]900, ja heillä oli opintolainaa keskimäärin 8[nbsp]540 euroa, kertoo Kela.

Opintovelallisten kokonaismäärä on viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvanut 57 prosenttia.

Vuoden 2018 lopussa valtion takaamien opintolainojen kokonaispääoma oli 3,4 miljardia euroa. Kokonaispääoman määrä on kasvanut 157 prosenttia vuodesta 2008 vuoteen 2018.

Kela maksoi viime vuonna opintoetuuksia yhteensä 473 miljoonaa euroa. Määrä väheni edellisvuodesta 25 prosenttia.

Eniten pienenivät asumislisän menot. Sitä maksettiin 94 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2017, koska pääosa opiskelijoista siirtyi yleisen asumistuen piiriin syksyllä 2017. Opintorahan menot laskivat 12 prosenttia ja Kela maksoi sitä yhteensä 408 miljoonaa euroa.

Opintolainan takausvastuita Kela maksoi pankeille 16,5 miljoonaa euroa eli 27 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

Tuen saajien määrä ennallaan

Opintotuen saajien määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan. Lukuvuonna 2018–2019 opintotukea sai kaikkiaan 273[nbsp]600 henkilöä, mikä on prosentin vähemmän kuin edellisenä lukuvuonna.

Opintotuki koostuu opintorahasta, opintolainan valtiontakauksesta ja asumislisästä. Asumislisää voivat saada vain ulkomailla tai Ahvenanmaalla opiskelevat sekä maksullisen opiston asuntolassa asuvat opiskelijat. Muut opiskelijat voivat saada yleistä asumistukea.

Lisäksi opintoetuuksiin kuuluvat opintolainahyvitys ja -vähennys, korkoavustus, koulumatkatuki ja ateriatuki sekä aikuiskoulutustuen lainatakaus.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)