Kun Kiinan kommunistinen puolue vuonna 1921 perustettiin, sen yhtenä keskeisenä esikuvana oli Britannian kommunistipuolue, jolla oli vahva jalansija maansa ammattiyhdistysliikkeessä.
Sata vuotta myöhemmin Kiinan kansantasavalta kylläkin määrittelee itsensä kommunistiseksi, mutta suhtautuu nimekkään brittiläisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijan Edward Lucasin mukaan vapaaseen ammattiyhdistystoimintaan äärimmäisen kielteisesti.
– Tapa, jolla Kiinan johtaja Xi Jinping käyttää valtaansa armeijan, propagandan ja henkilöstönsä tuella, vaikuttaisi kuitenkin [Vladimir Iljitš] Leninistä ja [Josif] Stalinista oitis tutulta, Lucas sanoo Lontoossa ilmestyvässä The Times -sanomalehdessä.
Neuvostoliittoa diktatorisin ottein johtaneet Lenin ja Stalin tunnistaisivat hänen mukaansa tietenkin myös sirpin ja vasaran kaltaiset symbolit, iskulauseet, suurisuuntaiset seremoniat sekä mahtipontisen retoriikan.
Nyky-Kiinan kommunistisen järjestelmän legitimiteetti nojaa Lucasin mukaan ennen kaikkea maan taloudelliseen menestystarinaan: vuodesta 1980 maan bruttokansantuote asukasta kohti on peräti 75-kertaistunut. Mutta jos juuri kommunismi todella olisi kiinalaisten avain onneen, miksi Taiwan on manner-Kiinaa kolme kertaa vauraampi ja myös naapurimaat Japani ja Etelä-Korea menestyneet erinomaisesti, hän kysyy.
Valta Kiinalle, ei länsimaille
Kiinan kommunistisen järjestelmän erinomaisuuden kyseenalaistaminen on Lucasin mukaan poliittisesti erittäin räjähdysherkkä asia, sillä presidentti Xin johtama kommunistipuolue vaalii juuriaan jokseenkin kuin muslimit Koraaniaan.
– Hurskaasti valkopesty versio tapahtumista on pakollinen – niiden aito tarkastelu rienausta, hän sanoo.
– Nikita Hruštšov horjutti kohtalokkaasti Neuvostoliiton kommunistisen puolueen legitimiteettiä tunnustamalla Stalinin ajan rikokset ja pyytämällä niitä anteeksi. Mihail Gorbatšov teki saman virheen mitä suurimmassa mitassa. Kiinan johtajat eivät samaan ansaan lankea. Parempi valehdella historiasta kuin kohdata se, Lucas toteaa.
Kiinan johdolle ei myöskään enää riitä, että se kykenee kontrolloimaan keskustelua omassa maassaan, vaan haluaa hallita sitä kaikkialla maailmassa.
– Media, kustannustalot ja akateemiset julkaisut menettävät sopimuksiaan ja asiakkaitaan, jos ne käsittelevät Tiibetin, Taiwanin tai Taivaallisen rauhan aukion kaltaisia aiheita. Länsimaiset periaatteet, kuten sananvapaus ja instituutioiden riippumattomuus, murenevat, kun [Kiina] pullistelee lihaksiaan, Lucas varoittaa.
Xi puhuu hänen mukaansa kauniisti kansainvälisestä ”yhteisen kohtalon yhteisöstä”, mutta tavoittelee tosiasiassa maailmanjärjestystä, jossa viimeinen sana ei ole läntisillä demokratioilla, vaan Kiinalla.
