Winston Churchillin patsas töhrittiin Lontoossa 7. kesäkuuta. / LEHTIKUVA / AFP Isabel Infantes

Wille Rydman: Kuvainraasto on saapunut länsimaihin

Kansanedustaja vertaa nykyilmiötä Afganistanin talibanhallinnon räjäytyksiin.

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydmanin mukaan ”primitiivinen kuvainraasto” on saapunut länsimaihin rasismin vastustamisen vaatteissa.

Hän viittaa ajoittain väkivaltaisiksi muuttuneisiin mielenosoituksiin, joiden yhteydessä on kaadettu tai töhritty patsaita muun muassa Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Belgiassa.

– Kaksikymmentä vuotta sitten Afganistanin talibanhallinto tuhosi räjäyttämällä alueellaan sijainneita Buddha-patsaita. Noihin aikoihin eurooppalainen sivistyneistö sentään vielä yksiselitteisesti tuomitsi tuollaisen barbaarimaisen vandalismin, Wille Rydman kirjoittaa Facebook-julkaisussaan.

Kansanedustajan mukaan kuvien, muistomerkkien ja patsaiden kimppuun käyminen on yksiselitteisesti alkukantaista ja kulttuurivihamielistä toimintaa, jolle sivistysvaltioiden ei pidä antaa mitään sijaa tai vähäisintäkään sympatiaa.

– Ideologia, joka vaatii menneen maailman jälkien poistamista tai aatteensa vastaisten muistomerkkien tuhoamista, on aina luonteeltaan totalitaarinen, suvaitsematon ja moniarvoisen yhteiskunnan vastainen. Sitä ovat niin patsaiden kimppuun käyvät talibanit kuin patsaiden kimppuun käyvät ”antirasistitkin”, päällystivätpä he vandalisminsa sitten millaisella aatteellisella kuorrutuksella tahansa, Rydman sanoo.

Hän hämmästelee ajatusta, jonka mukaan menneisyyden hahmo tai muisto ei saa olla esillä, jos sen ei katsota edustavan nykyisiä arvokäsityksiä.

– Jos orjuuden hyväksymistä käytetään mittatikkuna, kaikki antiikin ajan ja iso osa myöhemmistäkin patsaista pitäisi poistaa näkyvistä tai hukuttaa jokiin. Jos mittatikuksi otetaan jokin modernimpi tasa-arvokäsitys, tulee kuvainraastajille vielä enemmän töitä, Wille Rydman toteaa.

– Tulisi ymmärtää, että kaikki historialliset hahmot ovat aikansa lapsia. Iso osa meidänkin käsityksistämme ja teoistamme on tuleva uusien sukupolvien jyrkästi tuomitsemiksi. Silti kukin sukupolvi on aina linkkinä menneen ja tulevan välisessä ketjussa. Menneet sukupolvet ovat varmasti harjoittaneet monia vääryyksiä, mutta samalla tasoittaneet tietä kohti uutta ja parempaa maailmaa. Olkaamme armollisia menneille ja toivokaamme armoa itsellemmekin meidän jälkeemme tulevilta, Rydman jatkaa.

Kaksikymmentä vuotta sitten Afganistanin talibanhallinto tuhosi räjäyttämällä alueellaan sijainneita Buddha-patsaita….

Posted by Wille Rydman on Tuesday, June 9, 2020

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt