Verkkouutiset

Wille Rydman HS:lle: Perusporvaripohja olisi punavihreää parempi

Kokoomuksen kansanedustajan mukaan välit perussuomalaisiin pitäisi korjata.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että kieltäytyminen hallitusyhteistyöstä perussuomalaisten kanssa oli virhe, josta kokoomus nyt maksaa.

Jos perussuomalaiset olisivat jatkaneet hallituksessa kesällä 2017, olisi Rydmanin mukaan mahdollista, että kokoomus olisi nyt pääministeripuolue.

Perussuomalaiset ei ole Rydmanin mukaan kokoomukselle hallituskumppanina vaikeimmasta päästä.

– Vaikeuksia voi aiheuttaa ennen kaikkea Eurooppa-politiikka ja osin puolueessa ajoittain ilmenevä amatöörimäisyys, mutta mitään ylitsepääsemätöntä ei ole, hän sanoo HS:lle.

– Jonkinlaiselle perusporvarillisella pohjalla kokoomukselle keskeisiä tavoitteita olisi kovastikin helpompi saada läpi kuin nykyisten punavihreiden puolueiden kanssa, hän jatkaa.

Wille Rydmanin mukaan yhteistä pohjaa löytyisi esimerkiksi työmarkkinoiden uudistamisessa ja maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikassa.

– En ollut yksin vuonna 2017, ja vielä vähemmän nyt. Koen, että oma kantani edustaa valtavirtaa kokoomuksessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)