Verkkouutiset

Wikipedia kieltäytyy poistamasta selfietä – ”tekijänoikeudet kuuluvat apinalle”

Wikipedia on kieltäytynyt poistamasta kuvaa, jonka apina otti luontokuvaajalta varastamallaan kameralla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Wikipedia on kieltäytynyt poistamasta kuvaa, jonka apina otti luontokuvaajalta varastamallaan kameralla.

Mirrorin mukaan luontokuvaaja David Slater oli kuvaamassa apinoita Indonesiassa, kun yksi eläimistä nappasi hänen kameransa ja onnistui ottamaan itsestään selfie-tyylistä kuvaa muistuttavan otoksen.

”Hämmästyin, kun näin kuvan. Yllätyin vielä enemmän, kun juttu alkoi levitä maailmalla. Sain onnittelukirjeitä Irakista asti. Ihmisten mielestä olin pelastanut heidän päivänsä”, Slater kommentoi.

Vuonna 2011 otettu kuva on levinnyt laajalti mediassa ja se on ladattu Wikipediaan, mistä sen voi käytännössä kaapata vapaasti.

Slater sanoo menettäneensä tämän takia yli 10 000 puntaa eli lähes 13 000 euroa.

Wikipediaa pyörittävän Wikimedia-säätiön mukaan kuvan tekijänoikeudet kuuluvat apinalle itselleen, eikä sivuston tarvitse siksi suostua kuvaajan pyyntöihin ja poistaa otosta sivuiltaan.

Wikipedia käyttäjät vaativat keskiviikkona kuvan poistamista. Poistamisesta voi äänestää Wikipedian sivuilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)