Verkkouutiset

WHO: Videopeliaddiktio on mielenterveyden ongelma

Terveysjärjestö muistuttaa, että muutamia tunteja tai päiviä kestävät pelijaksot eivät kuitenkaan vielä kieli peliriippuvuudesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt videopeliriippuvuuden maanantaina julkaistuun kansainväliseen tautiluokitusjärjestelmäänsä (International Classification of Diseases, ICD). Järjestö lisäsi peliriippuvuuden mielenterveysongelmien listalle, kertoo CNN.

WHO:n mukaan peliriippuvaisen tunnistaa kolmesta eri oireesta. Päivitetyssä tautiluokitusjärjestelmässä sanotaan, että kyseessä on peliongelma, jos henkilön muut arkipäiväiset toiminnot jäävät pelaamiselle toiseksi.

Pelaamisen etuoikeutetun aseman lisäksi peliriippuvaiseksi saatetaan diagnosoida, jos henkilö ei pysty lopettamaan pelaamista, vaikka hän tiedostaa sen huonot vaikutukset.

Peliriippuvaisella saattaa WHO:n arvion mukaan olla pelaamisesta johtuvia ongelmia ihmissuhteissa, kouluttautumisessa ja työmaailmassa.

WHO:n mielenterveyden ja päihteiden ongelmiin erikoistuneen viraston (MSD) jäsenen ja lääkärin Vladimir Poznyakin mukaan peliaddiktio saattaa näkyä esimerkiksi uniongelmina tai huonoina ruokatottumuksina.

Oireet voidaan todeta peliriippuvaisuudeksi, jos ne ovat kestäneet vähintään vuoden. Muutamia tunteja tai päiviä kestävä pelijakso ei vielä tarkoita peliriippuvuutta.

Poznyakin mukaan videopeliriippuvaisia voi verrata uhkapeliriippuvaisiin.

– Uhkapeliriippuvaisuuskin on eräänlainen kliininen tila, joka ei johdu huumausaineiden käytöstä, mutta jota pidetään yhtä koukuttavana, Poznyak toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)