Verkkouutiset

WHO varoittaa muuntoviruksista: Saatamme palata lähtöruutuun

Mitä pidempään viruksen nitistäminen kestää, sitä todennäköisempiä ovat muunnokset.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus luonnehtii koronaviruspandemiaa globaaliksi terveyskriisiksi, joka on ottanut viimeksi kuluneen vuoden aikana koko maailman panttivangikseen.

Hän korosti Münchenin turvallisuuskonferenssissa, että kaikkien rokotevalmistajien on oltava valmiit luovuttamaan tietonsa ja osaamisensa WHO:n käyttöön ja että rokotteiden tasa-arvoinen saatavuus on olennaista varmistaa.

– Rokotetasa-arvon toteuttaminen ei ole vain oikein, vaan myös viisasta. Mitä pitempään viruksen tukahduttaminen kestää, sitä todennäköisemmin se muuntuu tavalla, joka heikentää rokotteiden tehoa. Silloin saattaisimme päätyä takaisin lähtöruutuun, hän tähdensi.

Etiopialainen Tedros kehotti hallituksia varmistamaan riittävän rahoituksen kansainväliselle covax-järjestelylle, jonka puitteissa rikkaat maat voivat tukea köyhempiä maita rokotteiden hankkimisessa.

”Ei koskaan enää”

Microsoftin perustaja Bill Gates piti sietämättömänä, että kansainvälinen yhteisö ei kyennyt ehkäisemään meneillään olevaa koronaviruspandemiaa ennalta.

– On traagista, että niitä vaatimattomia investointeja, jotka pandemian torjuminen olisi vaatinut, ei tehty, Gates sanoi.

Vastaavan maailmanlaajuisen tartuntatautiepidemian patoaminen on hänen mukaansa jatkossa välttämätöntä, mutta hallitusten ja yksityisen sektorin saumattomalla yhteistyöllä myös realistisesti mahdollista.

– Hyvä uutinen on se, että kun ihmelääke – rokote – on kerran kehitetty, sillä voidaan suojata miljardeja ihmisiä, hän totesi.

Gatesin ja hänen puolisonsa luotsaama terveyttä ja koulutusta edistävä Bill & Melinda Gates Foundation -säätiö on tehnyt mittavia taloudellisia panostuksia covid-19-pandemian torjuntaan.

Gates ja Tedros puhuivat Münchenin turvallisuuskonferenssiin liittyvässä huipputason virtuaalikokouksessa videoyhteyden välityksellä.

Maailman johtajia yhteen kokoava turvallisuuskonferenssi on ollut tapana järjestää Münchenissä vuosittain helmikuun lopulla. Koronaviruspandemian vuoksi fyysinen kohtaaminen on tänä vuonna päätetty lykätä myöhempään ajankohtaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)