Verkkouutiset

Vuoden toisen neljänneksen kasvu oli 2,9 prosenttia

Alkutuotanto kasvoi kesäkuussa vuodentakaisesta noin kymmenen prosenttia, teollisuus ja rakentaminen vain prosentin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kausitasoitettu tuotanto laski Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 0,3 prosenttia edelliskuukaudesta. Vuoden takaiseen verrattuna kesäkuun työpäiväkorjattu tuotanto oli kuitenkin kolme prosenttia korkeammalla.

Tarkentuneiden tietojen mukaan toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto nousi vuodentakaisesta 3,5 prosenttia aiemman arvion 3,4 prosenttia sijasta.

Työpäiväkorjattuna alkutuotanto eli lähinnä maa- ja metsätalous kasvoi kesäkuussa vuodentakaisesta noin kymmenen prosenttia, jalostus eli teollisuus ja rakentaminen reilun prosentin ja palvelut hieman yli neljä prosenttia.

Huhti-kesäkuussa bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvaneen kausitasoitettuna 0,5 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan bkt oli 2,9 prosenttia vuodentakaista vastaavaa ylemmällä tasolla.

Työllisten määrän ennakoidaan kasvaneen toisella vuosineljänneksellä noin kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Tehdyt työtunnit olivat työpäiväkorjattuna kolme prosenttia vuotta aiempaa neljännestä ylemmällä tasolla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)