Verkkouutiset

Verkkouutisten tiedot: Perhevapaiden uudistamisesta löytynyt sopu

Isän osuus perhevapaista on kasvamassa ja kotihoidon tuki on säilymässä ennallaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusneuvotteluissa mukana olevat puolueet ovat Verkkouutisten tietojen mukaan löytäneet sovun perhevapaiden uudistamisesta.

Puolueiden poliittisen linjauksen mukaan äidin ja isän osuudesta tehdään yhtä pitkä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että isän osuus pitenee. Kummallekin vanhemmalle kiintiöidyn osuuden lisäksi tulee yhteinen osuus vanhempainvapaasta.

Kotihoidon tukeen ei kosketa. VU:n tietojen mukaan hallitusneuvotteluiden vetäjä Antti Rinne (sd.) lupasi keskustalle jo hallitustunnusteluissa, että kotihoidon tuki säilyy ennallaan.

Nykyisin äitiysvapaa on 105 arkipäivää eli noin neljä kuukautta ja isyysvapaa 54 päivää eli noin yhdeksän viikkoa. Vapaasti jaettavissa oleva vanhempainvapaa on nykyisin 158 päivää eli reilut kuusi kuukautta. Kotihoidon tukea voi hakea alle 3-vuotiasta lasta kotona hoitava äiti tai isä.

Perhevapaiden kestosta ei tiettävästi ole vielä sovittu, mutta se voisi olla esimerkiksi neljä kuukautta äidille, neljä kuukautta isälle ja kuusi kuukautta vapaasti jaettavaa.

VU:n tietojen mukaan hallitusneuvotteluissa on sovittu, että valtio lisää rahoitustaan perhevapaista 25 miljoonalla eurolla. Perhevapaat rahoitetaan valtaosin sairausvakuutuksen työtulovakuutuksesta. Nykyisin työnantajien maksuosuus on 68 prosenttia, työntekijöiden 27 prosenttia ja valtion viisi prosenttia.

Työmarkkinajärjestöjen on määrä neuvotella siitä, miten uudistus käytännössä toteutetaan, koska työnantajat ja työntekijät rahoittavat pääasiassa perhevapaiden laajenemisen. Perhevapaiden kestokin ratkeaisi näin ollen työmarkkinajärjestöjen neuvotteluissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)