Verkkouutiset

”VR:n kaluston romuttaminen lopetettava”

Kansanedustajien mukaan alalle tulisi tuoda kilpailua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen liikenne- ja viestintävaliokunnan kansanedustajat Janne Heikkinen (kok.), Matias Marttinen (kok.) ja Kari Tolvanen (kok.) vaativat hallitukselta paikallisen lähijunaliikenteen lisäämistä sekä kilpailun tuomista alalle. Heidän mukaansa tätä tavoitetta varten olisi VR:n osittaista yhtiöittämistä jatkettava ja hallituksen tulisi tehdä toimenpiteitä, jotta VR lopettaisi käyttökelpoisen henkilöliikenteen kalustonsa romuttamisen.

Edustajat katsovat, että terveen kilpailun mahdollistamiseksi on Juha Sipilän (kesk.) hallituksen liikkeelle panemaa VR:n yhtiöittämishanketta jälleen jatkettava. VR:n yhtiöittäminen pysäytettiin aikanaan Antti Rinteen (sd.) hallituksen ensimmäisen liikenne- ja viestintäministerin, Sanna Marinin (sd.) toimesta.

Eri yhtiöt voisivat edustajien näkemyksen mukaan vuokrata perustettavasta yhtiöstä kalustoa markkinaehtoisesti, jolloin alalle syntyisi tasapuolista kilpailua ja kustannussäästöjä.

Nykytilanteessa valtionmonopoli pyrkii edustajien mukaan turvaamaan oman asemansa kansalaisten ja kaupunkiseutujen etujen edistämisen sijaan.

– Monopoleja ei tule ylläpitää aloilla, joihin syntyy markkinaehtoisesti tervettä kilpailua, toteaa Tolvanen.

He huomauttavat, että tällä hetkellä VR romuttaa käyttökelpoista kalustoa.

– Valtionmonopolin liiketoiminnan logiikkana ei ole kasvattaa tai kehittää toimintaansa, vaan tehdä katetta. Tästä hinnan maksavat kansalaiset niin julkisen liikenteen hinnoissa kuin rajallisissa julkisen liikenteen vaihtoehdoissa, Heikkinen murehtii.

Kokoomusedustajien näkemyksen mukaan taajamajunaliikenteelle on kysyntää ympäri Suomen, ei vain suurilla kaupunkiseuduilla ja sen avaaminen eri puolille Suomea on mahdollista toteuttaa. He myös toteavat, että raiteilla liikkuminen vähentää ympäristön kuormitusta ja tarjoaa matkaajille vaihtoehtoja, minkä lisäksi raiteet mahdollistavat myös tiiviimmän kaavoittamisen ja tuovat kasvumahdollisuuksia seutukunnille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)