Verkkouutiset

VR sanoo pyrkivänsä vahvaan asemaan matkustajaliikenteen kilpailussa

VR on pitkään valmistautunut yksinoikeuden päättymiseen. Alkuperäisen aikataulun mukaan se olisi tapahtunut vuoden 2024 lopussa, toteaa yhtiön toimitusjohtaja Rolf Jansson.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Nyt omistaja ja liikenne- ja viestintäministeriö ovat yhdessä päättäneet kilpailun avaamisen suuntaviivoista. Hyvä asia on vaiheistaa näinkin iso muutos, joka on alan suurin yli kahteen vuosikymmeneen sen jälkeen, kun junaliikenteen operointi ja rataverkon hallinta erotettiin toisistaan, Rolf Jansson toteaa.

Liikenne- ja viestintäministeriö aikoo avata rautateiden matkustajaliikenne kilpailulle nopeutetussa aikataulussa. Kilpailutus on tarkoitus aloittaa Etelä-Suomen eli Helsingin ja lähimaakuntien välisestä taajamajunaliikenteestä. Kilpailutettu liikenne alkaa lähivuosina ja tavoitteena on, että koko kaukoliikenne on kilpailussa 2026 mennessä.

VR-Yhtymästä eriytetään kolme erillistä valtionyhtiötä: kalustoyhtiö, kunnossapitoyhtiö sekä kiinteistöyhtiö. Matkustajaliikenteen kalustoa siirtyy kalustoyhtiöön vaiheittain kilpailutuksen edetessä.

Rolf Jansson toteaa, että monia muutoksen yksittäisiä vaiheita on vielä avoinna muun muassa perustettavien yhtiöiden osalta. Niitä pitää täsmentää ministeriön johtamassa jatkovalmisteluissa, yksityiskohdat ratkaisevat miten uudistus onnistuu.

– On tärkeää turvata rautatiejärjestelmän toimivuus ja turvallisuus merkittävän muutoksen aikana. VR haluaa, että sekä matkustaja- että tavaraliikenne pystyy palvelemaan asiakkaitaan häiriöttömästi ja tehokkaasti. Tärkeää on, että liikenne- ja viestintäministeriö ja VR yhdessä kehittävät ministeriön päättämää suunnitelmaa. VR tekee tiivistä yhteistyötä ministeriön kanssa, jotta iso muutos onnistuisi sujuvasti, Jansson sanoo.

Kokemusta kilpailusta

Tavarajunaliikenne on ollut kotimaassa avointa kilpailulle vuodesta 2007 lähtien. Suomen ja Venäjän väliset kuljetukset avattiin kilpailulle viime vuodenvaihteessa. Helsingin Seudun Liikenne (HSL) valmistelee jo lähijunaliikenteen kilpailutusta ja kilpailutettu liikenne alkaa 2021.

– HSL-liikenteen kilpailutuksen ja nyt esitetyn Etelä-Suomen taajamaliikenteen kilpailutuksen hyvä yhteensovittaminen on tärkeää. Myös tavarajunaliikenteen tehokkuus ja VR Transpointin asiakkaiden palvelu pitää turvata muutoksessa, painottaa Jansson.

VR Group työllistää nyt noin 8000 eri alojen ammattilaista ja osalle tämä merkitsee isoa muutosta. Osa VR:n henkilöstöstä siirtyy uusiin yhtiöihin vanhoina työntekijöinä. Muutokset vaikuttavat myös VR-konserniin jääviin työntekijöihin.

– Henkilöstön asema on huomioitava muutoksen ajan, Jansson lupaa.

Hän uskoo, että VR menestyy jatkossakin kilpailutetussa liikenteessä.

– Olemme useiden vertailujen valossa Euroopan tehokkaimpia rautatieyrityksiä. Tavoittelemme vahvaa asemaa Suomen junaliikenteessä myös jatkossa, Jansson toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)