Verkkouutiset

Volkswagen pyysi anteeksi päästömittaushuijausta

Volkswagenin pääjohtaja Matthias Müller on pyytänyt vierailullaan Yhdysvalloissa anteeksi yhtiön tekemää huijausta dieselautojen päästömittauksissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matthias Müller puhui Deutsche Wellen mukaan asiasta ensimmäisellä virallisella vierailullaan päästöskandaalin jälkeen Yhdysvalloissa.

Hänen mukaansa Volkswagenissa tiedetään, miten syvästi asiakkaat, viranomaiset ja suuri yleisö ovat siihen pettyneet. Hän pyysi anteeksi yhtiön tekemää virhettä ja kertoi yhtiön olevan täysin sitoutunut korjaamaan asian.

Müller puhui tiedotustilaisuudessa, joka oli järjestetty ennen Detroitin autonäyttelyn avajaisia.

Hän ilmoitti samalla, että Volkswagen suunnittelee uutta katumaasturia ja siihen liittyen 900 miljoonan dollarin investointia Yhdysvaltoihin. Investointi toisi hänen mukaansa yhtiön tehtaalle Chattanoogaan noin 2 000 uutta työpaikkaa.

Volkswagenin myynti putosi viime vuonna 4,8 prosenttia 5,82 miljoonaan autoon. Myynti alkoi vähentyä sen jälkeen, kun syyskuussa paljastui, että yhtiö oli huijannut dieselautojensa päästömittauksissa Yhdysvalloissa.

Volkswagenin toimitusjohtaja Herbert Diess vakuutteli kuitenkin BBC:n mukaan viime viikolla, että yhtiö kyllä löytää pian ratkaisun ongelmiinsa. Hänen mukaansa yhtiö tulee tekemään tyytyväisiksi viranomaiset sekä ennen kaikkea asiakkaansa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)