Verkkouutiset

”Voisitteko kuvitella uutisointia: ’Kaikkia natseja ei pidä leimata'”

Kansanedustajan mielestä lehdistö reagoi yksiin väkivaltaisiin hulluihin eri tavoin kuin toisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Wille Rydman (kok.) kirjoittaa Facebook-seinällään uutisointien erilaisuudesta. Hän toteaa olevansa tyytyväinen, että seuraavalla tavalla EI uutisoida:

– Voisitteko kuvitella tällaista uutisointia: ’Kaikkia natseja ei pidä leimata väkivaltaisten yksittäistapausten vuoksi’. ’Natsifobialle ei perusteita – väkivaltaa ollut Suomessa ennen natsejakin’. ’Natsismin syyllistämisen sijaan pitää etsiä syrjäyttäviä rakenteita, jotka saavat nuoret miehet radikalisoitumaan’. ’Pelolle ei saa antaa valtaa – natsien väkivallanteot romahtaneet murto-osaan 1940-luvun tasosta’, Wille Rydman toteaa kuvitteellisilla provokatiivisilla esimerkeillä.

– Onneksi näin EI uutisoida. Toisissa asiayhteyksissä tällainen uutisointi on kuitenkin verrattain tavallista, hän jatkaa.

Hänen mukaansa ”lehdistö reagoi yksiin väkivaltaisiin hulluihin eri tavoin kuin toisiin”.

– Tällainen journalistisen etiikan mureneminen on vakava ilmiö, sillä se antaa tilaa medioille, jotka eivät piittaa journalistisesta etiikasta lainkaan, Rydman huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)