Verkkouutiset

Voiko Suomi haavoittua näin? Sähköverkon ongelmat yllättivät

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja arvioi, ettei Suomen huoltovarmuus ole sittenkään aivan riittävällä tasolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Olkiluodon ydinreaktoreiden putoaminen pois sähköverkosta ja siitä aiheutuva mahdollinen torstaipäivän sähköpula ihmetyttää puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa Ilkka Kanervaa.

– Ensimmäisenä mieleeni juolahti, että liittyykö tämä johonkin kokonaisuuteen. (ulkopuolinen häirintä, hybridiuhka), Kanerva kommentoi kokoomuksen Suomi-Areenassa järjestämässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa.

Kanervan mukaan suomalainen huoltovarmuus ei ehkä sittenkään ole riittävällä tasolla, kun muuntajapalo lamaannutti Olkiluodon kaksi reaktoria.Vika aiheutui kantaverkkoyhtiö Fingridin häiriöstä.

– Täysin käsittämätöntä, että yksi muuntaja voi aiheuttaa tällaisen vahingon, Kanerva ihmetteli.

– Entä jos tämä olisi tapahtunut helmikuun 30 asteen pakkasilla, säesti ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen Kanervaa.

Kanerva painotti, että hybridiuhat on otettava ylipäänsä todesta. Kanervan mukaan esimerkiksi sairaaloiden tietoverkot ovat kohteita, joihin vihollinen mielellään iskisi.

– Entäpä jos joku hakkeroisi järjestelmiin ja muuttaisi sinne ladatut tiedot veriryhmistä. Kun ihmisiin sitten alettaisiin pumpata väärää verta, niin loppu olisikin sitten Turun Sanomien otsikossa, Kanerva veisteli.

Keskusteluun osallistuneet Kanerva, Salolainen ja ex-kansanedustaja ja Kimmo Sasi korostivat, että paitsi hybridiuhat, myös suuvaltajohtajien arvaamattomuus nostavat turvallisuuteen tehtävät panostukset yhä tärkeämmiksi. Kokeneet poliitikot olivat valmiita nostamaan Suomen panostukset puolustukseen kahteen prosenttiin bkt:stä.

– Ilmavoimien hankinnat ovat erittäin tärkeä osa kokonaisuutta, Kimmo Sasi sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)