Unioni itse ei pidemmällä aikavälillä hyödy perussopimuksen kiertämisestä, ex-ylijohtaja sanoo. LEHTIKUVA / LAURA UKKONEN

VM:n ex-ylijohtaja: Tämä on elpymispaketin suurin uhka Suomelle

Peter Nybergin mukaan paketti ei ole Suomen taloudellisen edun mukainen.

Suomen neuvottelijat eivät olleet varautuneet riittävästi EU:n elpymispaketista käytyihin neuvotteluihin, valtionvarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston entinen ylijohtaja Peter Nyberg katsoo.

– Huolimatta elpymispaketin poikkeuksellisesta koosta ja erikoisista järjestelyistä näyttää siltä, ettei Suomessa ollut tehty kunnollista taloudellista selvitystä ja strategista analyysia ennen kokousta. Päätöksenteon taustalla olivat komission ylimalkaiset ja sittemmin kyseenalaistetutkin väitteet paketin taloudellisista ja juridisista tavoitteista ja seuraamuksista. Ne esitettiin myös suomalaiselle yleisölle paketin perusteluina, vuosina 1998-2010 rahoitusmarkkinaosaston päällikkönä toiminut Nyberg kirjoittaa blogissaan.

Eduskunta ratkaisee kantansa pakettiin lähiviikkoina. Nybergin mukaan elpymispaketin suurin uhka on se, että sen hyväksyminen voi avata oven myös uusille tukipaketeille.

– Elpymispaketti perustuu EU:n perussopimuksen useiden säännösten kiertämiseen. Elpymispaketti on pyritty rakentamaan niin, että nämä kiellot kierretään ilman että kyseessä olisi niiden kiistaton muodollinen rikkominen. Tämä onkin elpymispaketin suurin uhka Suomelle, Nyberg kirjoittaa.

– Nykymuotoisen elpymispaketin hyväksyminen merkitsee myös perussopimuksen kiertämisen hyväksymistä. Näin ovi uusille tukipaketeille ja kiertoyrityksille avataan matkalla kohti budjettiunionia. Italia on jo tekemässä yhteisvelasta ja budjettiunionista EU-politiikkansa kulmakiviä. Myös Ranska on ilmoittanut haluavansa suurempaa pakettia, hän jatkaa.

Kaksi viisasta vaihtoehtoa

Nybergin mukaan Suomen edun mukaista olisi hylätä nyt esitetty elpymispaketti eduskunnassa.

– Paketti ei ole Suomen taloudellisen edun mukainen, se ei noudata EU:n perussopimusta niin kiistattomasti kuin Suomen viranomaisten ja suomalaisten on syytä vaatia eikä se ole edes EU:n pidemmän aikavälin edun mukainen. Hyväksymiseen pitää vaatia perussopimuksen muuttamista etukäteen, Nyberg sanoo.

Toinen vaihtoehto olisi Nybergin mukaan hyväksyä paketti, jossa Suomi voisi lahjoittaa neljä ja puoli miljardia euroa jäsenmaiden väliseen rahastoon, jos se on täysin erillään EU:n budjetista ja perussopimuksesta. Hän katsoo, että tämä vaihtoehto olisi parempi kuin nykymuotoisen paketin hyväksyminen, vaikka liittovaltiokehitystä ei näkisikään uhkana.

– Nykymuotoisen elpymispaketin suurimmat riskit ovat Suomen köyhtyminen ja uskottavuuden, vaikutusvallan sekä poliittisen legitimiteetin vähentyminen. Samalla sitoudutaan budjettiunionin ja vähitellen liittovaltion jäseneksi tavalla, joka ei ole edes itse unionille eduksi. Voitettavina ovat tätä ja tulevia paketteja seuraavat lyhyen aikavälin solidaarisuuden tunne ja mahdolliset kehut.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt