Verkkouutiset

Vladimir Putinin serkku korruption vastaisen puolueen johtoon

Kremlin näkökulmasta liikkeet luovat kuvaa poliittisesta kilpailusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putinin serkku on nimitetty korruptiota vastustavan puolueen johtoon.

42-vuotias Roman Putin toimii Group MRT:n toimitusjohtajana ja on mukana useissa muissa liikenne- ja ilmailuyrityksissä. Hän oli aiemmin neljän toimilupansa menettäneen pankin hallituksissa.

Roman Putin johtaa lisäksi Venäjän taekwondoliittoa.

Hänet valittiin salaisessa äänestyksessä ”kansa korruptiota vastaan”-puolueen johtoon viideksi vuodeksi. Liikkeen tavoitteena on nostaa kannatustaan syyskuun aluevaaleissa ja saada myöhemmin edustajia läpi valtioduumaan.

Kommersant-lehden mukaan Roman Putin haluaa luoda uuden poliittisen voiman yrittäjien oikeuksien suojelemiseksi. Hän liittyi vuonna 2013 perustettuun puolueeseen vasta kesäkuun 21. päivänä.

Roman Putin on aiemmin työskennellyt Vladimir Putinin lailla turvallisuuspalvelu FSB:ssä.

Meduza-median lähteiden mukaan Putinin hallinto on suhtautunut uusien pienpuolueiden syntyyn myötämielisesti. Poliittisesti heikkojen liikkeiden on nähty luovan kuvaa poliittisesta kilpailusta ja näennäisistä vaihtoehdoista Venäjällä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)