Verkkouutiset

Vladimir Putin: Venäjän on vastattava uusiin uhkakuviin

Venäjän presidentin mukaan ohjusjärjestelmien sijoittaminen riippuu Yhdysvaltain tulevista toimista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan sotilas- ja siviiliasiantuntijat tutkivat parhaillaan Arkangelin lähellä sijaitsevassa sotilastukikohdassa tapahtunutta räjähdystä.

– Emme salaile mitään. Olen jo sanonut, että kyseessä on tragedia, ja olemme valmistelemassa uusia asejärjestelmiä. Joudumme vastaamaan amerikkalaisten toimenpiteisiin, Putin sanoi tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Hän kertoi myös pettyneensä Yhdysvaltain maanantaina suorittamaan ohjuskokeeseen.

– Ohjuskoe rikkoo turvallisuutta ja on INF-normien vastainen. Se suoritettiin liian nopeasti Yhdysvaltain poistuttua sopimuksesta ja antaa syytä epäillä, että valmistelutyöt aloitettiin jo kauan etukäteen, Vladimir Putin sanoi.

Sauli Niinistön mukaan nykyinen sopimukseton tilanne on ongelmallinen erityisesti Euroopan kannalta. Hän kehotti suurvaltoja dialogiin asian tiimoilta.

– Siksi olisi äärimmäisen tärkeää, että uudet neuvottelut kyettäisiin asevalvonnan osalta käynnistämään ja niissä myös päädyttäisiin tuloksiin, Niinistö totesi.

Putinin mukaan Venäjä ei tule sijoittamaan keskipitkän matkan ohjuksia Euroopan lähettyville, paitsi jos Yhdysvallat toimii asiassa ensin.

– Meidän kannaltamme uusia uhkia on syntymässä, ja niihin on reagoitava vastaavalla tavalla. Olen samaa mieltä presidentti Sauli Niinistön kanssa: vuoropuhelua tarvitaan, mutta toistaiseksi sitä ei ole olemassa, Vladimir Putin sanoi.

”Viranomaiset reagoivat samoin kuin muuallakin”

Vladimir Putin puolusti myös maansa poliisiviranomaisten toimia kesällä järjestetyissä suurmielenosoituksissa. Mellakkapoliisin hajottamien, paikallisvaaleja koskeneiden mielenilmausten yhteydessä pidätettiin yli 2400 ihmistä.

Hän vertasi tilannetta muualla Euroopassa järjestettyihin mielenosoituksiin.

– Venäjä kunnioittaa ihmisoikeuksia ja omien kansalaistensa oikeuksia. Moskovan tapahtumat eivät olleet ainutlaatuisia maailmassa tai Euroopassa, ja olemme seuranneet vastaavia tapahtumia muissakin maissa, Vladimir Putin sanoi.

– Muualla mielenosoitukset ovat olleet mittakaavaltaan paljon laajempia. Seuraukset ovat olleet poliittisten iskulauseiden alla toimineille osallistujille vakavia, on puhuttu kuolonuhreista ja loukkaantuneista, Putin jatkoi.

Venäjän presidentti arvioi Moskovan tilanteen kärjistyneen paikallisvaalien alla. Hänen mukaansa kansalaisilla on oikeus järjestää mielenilmauksia, jos näille annetaan viranomaisten lupa.

– Jos he eivät saa lupaa, niin viranomaiset reagoivat samalla tavalla kuin muuallakin, Putin sanoi.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi seuranneensa Moskovan viimeaikaisia tapahtumia.

– Mitä ajatuksia se herättää — olisi ehkä liian kevyttä sanoa, että onneksi meillä ei ole vastaavaa. Mutta jos ajatusta kehittää, niin meillä on ollut toimiva keskusteluyhteys kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välillä. Ehkä se on syynä siihen, että täällä ei ole ollut vastaavia tapahtumia, Niinistö sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)