Verkkouutiset

”Vladimir Putin on väsynyt” – Venäjä on poliittisen kriisin partaalla

Venäjän eliitin kerrotaan pohtivan jo seuraajaa presidentti Vladimir Putinille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän presidentti Vladimir Putinin odotetaan pyrkivän ensi vuonna jälleen uudelle kaudelle Venäjän johtoon. Mikäli Putin asettuu ehdolle, voittaa hän liki varmasti valtavalla äänivyöryllä. Istuvalle presidentille ei ole uskottavia haastajia.

Maata vuodesta 2000 joko presidenttinä tai pääministerinä hallinnut Putin ei ole kuitenkaan virallisesti ilmoittanut ehdokkuudestaan. Venäjän mediassa liikkuvien huhujen mukaan jotkut maan eliitissä ovat alkaneet käydä jo malttamattomiksi.

Ehdokkuutta pidetään silti varmana. Presidentin lehdistöavustaja Dmitri Peskov totesi hiljattain kysyttäessä, ettei kukaan tiedä, aikooko Putin asettua ehdolle. Venäläisen RBC:n lähteiden mukaan ehdokkuudesta on päätetty, mutta Kremlissä väännetään kampanjan aloittamisen ajankohdasta.

Independentin mukaan kulisseissa todellisuudessa kuohuu. Useat Venäjän hallituksessa tai sitä lähellä olevat lähteet ja akateemikot kertovat brittilehdelle, että Venäjän vallan ytimessä kasvaa suuri epävarmuus presidentin jatkosta.

Lähteet kuvaavat Vladimir Putinia ”väsyneeksi”. Heidän mukaansa presidentti ei haluaisi enää lähteä uusiin suuriin vaaleihin. Kampanjasta tulee joka tapauksessa niin pieni kuin mahdollista. Vuosien 2011-2012 vaalien toisintoa ei haluta. Tuolloin pääministerinä toiminut Putin ilmoitti ehdokkuudestaan kuusi kuukautta ennen vaaleja. Hänen päätöksensä palata presidentiksi johti laajoihin ja odottamattomiin protesteihin, jotka ravistelivat Putinin luomia valtarakenteita.

Dmitri Peskovin kertoma saattaa pitää paikkansa. Vladimir Putin ei useiden lähteiden mukaan ole kertonut suunnitelmistaan vieläkään edes kaikkein lähimmille kollegoilleen.

Politiikan kommentaattori Konstantin Gaaze sanoo tämän aiheuttaneen ”valtavia jännitteitä” Venäjän hallituksessa. Ne pahenevat sitä mukaa, kun vaalit lähestyvät.

– Vaikka Putin onnistuisikin viivyttämään ilmoitustaan joulukuuhun asti, tullaan näkemään valtavan reviirikiistan alku, jossa raskauttavaa aineistoa heitellään päin toisten näköä eri puolilta hallitusta. Se on itse asiassa jo alkamassa, hän toteaa.

Muutosta vakauden sijaan

Vakaus on ollut alusta alkaen Vladimir Putinin vallan keskeinen teema. Independentin lähteiden mukaan Kremlissä tunnistetaan, että kansa on kuitenkin alkanut janota mieluummin muutosta. Toinen ongelma liittyy ikääntyvän presidentin imagon nykyaikaistamiseen. Kaikki tämä vaatisi oikeita uudistuksia.

Moskovan valtiollisen kansainvälisten suhteiden instituutin professori Valeri Solovein mukaan Kremlissä ei ole vielä päästy yksimielisyyteen siitä, millaisia reformeja Venäjällä voitaisiin tehdä.

– Vallalla on kasvava tunne siitä, että näissä vaaleissa on kyse pikemminkin lopusta kuin tulevaisuudesta, hän arvioi.

Solovein mukaan Putin on luonut itselleen ainutlaatuisen aseman. Toista vastaavaa johtajaa Venäjä ei hänen seuraajakseen saa.

– Kun mies lähtee, lähtee myös systeemi. Kaikki epävirallinen kommunikaatio, joka pitää homman kasassa – se lähtee myös.

Vladimir Putinin entinen neuvonantaja ja pitkäaikainen Kremlin sisäpiiriläinen Gleb Pavlovski taas toteaa, että Putinin hallinto on matkalla ”viimeiseen vaiheeseen”.

– Katsoo tätä miten päin tahansa, on tässä kampanjassa kyse siirtymisestä Putinin jälkeiseen Venäjään.

Vaalit ja epävarmuus näkyvät myös Kremlin sisäisissä kamppailuissa. Pääministerin paikasta on lähteiden mukaan käynnissä verinen valtataistelu. Moni uskoo, että oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin korruptiopaljastuksissa ryvettynyt pääministeri Dmitri Medvedev uhrataan. Hänen tilalleen on pyöritelty Moskovan pormestaria Sergei Sobjaninia, Venäjän keskuspankin pääjohtajaa Elvira Nabiullinaa ja teollisuusministeri Denis Manturovia.

Useat lähteet toistelevat Venäjän olevan ”valtavan poliittisen kriisin kynnyksellä” ja ”erään aikakauden lopussa”.

– Minusta tuntui viimeksi tältä, kun Neuvostoliitto oli tulossa päätökseensä. Huolestuttavaa kyllä, näin sanovat muutkin, Valeri Solovei toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)