Verkkouutiset

Vladimir Putin Krimistä: Olin valmis komentamaan ydinaseet taisteluvalmiuteen

Presidentti Vladimir Putin valottaa Krimin operaation taustoja venäläisdokumentissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjällä näytettiin sunnuntaina jo etukäteen kohua herättänyt kolmetuntinen dokumenttielokuva Krimin valloituksesta. Siinä presidentti Vladimir Putin muun muassa myöntää venäläisten sotilaiden ja erikoisjoukkojen käytön niemimaan annektoinnissa.

”Olimme valmiita siihen”, Putin vastaa, kun häneltä kysytään Venäjän ydinasejoukkojen laittamisesta taisteluvalmiuteen Krimin vuoksi.

Putinin mukaan Krimin etniset venäläiset olivat hengenvaarassa Maidanin vallankumouksen jälkeen, eikä heitä olisi voitu hylätä.

”Emme koskaan ajatelleet Krimin irrottamista Ukrainasta ennen näitä tapahtumia – ennen kuin hallitus kaadettiin”, Putin totesi.

Krimin pääministerin Sergei Aksjonovin mielestä alueen liittäminen Venäjään ei ollut hyökkäys.

”Voin kertoa teille, ettei kukaan ottanut mitään”, Aksjonov toteaa BBC:n haastattelussa.

”Tämä oli krimiläisten valinta. Mitään ei olisi voinut tapahtua ilman paikallisen väestön tukea. Siksi tämä ei ollut hyökkäys vaan todellinen demokraattinen toimi”, Aksjonov sanoo.

Hänen mukaansa on vaikea kuvitella, että Venäjä luopuisi Krimistä koskaan.

”Tämä on länsimaisten johtajien keskeinen virhe ja väärinymmärrys. Media johtaa ihmisiä harhaan eikä välitä tarkkaa kuvaa siitä, mitä Krimillä tapahtui viime vuonna.”

Presidentti Vladimir Putin on ollut poissa julkisuudesta maaliskuun 5. päivästä lähtien. Hänen odotetaan palaavan takaisin valokeilaan tänään maanantaina. Monet suhtautuvat väitteeseen edelleen epäillen. Kreml on ollut vaitonainen Putinin kohtalosta ja huhut Kremlin ympärillä vellovat hurjina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)