Venäjän presidentti Vladimir Putin pyrkii vahvistamaan Venäjän suurvalta-asemaa ja saattamaan läntiset demokratiat sekasorron tilaan. Tavoitteidensa toteuttamiseksi hän on valmis ottamaan merkittäviä riskejä, nimekkäät Venäjä-tutkijat arvioivat tuoreessa artikkelissaan.
Viime aikoina runsaasti julkisuutta saaneet informaatio-operaatiot ovat Peter Doranin ja Donald Jensenin mukaan vain yksi osa Venäjän laajempaa länttä vastaan suunnattua strategiaa. Doran on Center for European Policy Analysis -ajatushautomon (CEPA) johtaja. Jensen on Venäjään ja Itä-Eurooppaan erikoistunut veteraanidiplomaatti, joka toimii tutkijana CEPA:ssa ja Johns Hopkins -yliopistossa.
He sanovat Venäjän johdon uskovan, että vaikka maan suurvalta-asema on suhteellisen heikko, sillä on ratkaiseva kilpailutekijä puolellaan.
– Kremlin päämääränä on luoda ympäristö, jossa voiton perii paremmin kaaoksen kanssa toimeen tuleva osapuoli – siis, se, joka on vähemmän altis yhteiskunnalliselle hajaannukselle, tutkijat sanovat.
– Viime vuosien kuluessa Putin ja hänen johtava sotilasstrateginsa Valeri Gerasimov ovat disinformaation avulla levittäneet kaaosta strategisen vaikutuksen saavuttamiseksi.
Taustalla on tutkijoiden mukaan usko siihen, että Venäjä voi suoriutua voittajana hajottamalla vastustajiensa keskinäisiä liittosuhteita, edistämällä sisäisten jakolinjojen syntymistä kansallisella tasolla ja horjuttamalla poliittisia järjestelmiä. Kun Kreml pyrkii heikentämään ulkoisia vastustajia, se pyrkii samaan aikaan tiivistämään Venäjän omaa sisäistä yhtenäisyyttä, resursseja ja
kulttuuriperustaa.
– Tällainen strategia välttää kilpailua niillä alueilla, joilla Kreml on heikko, ja haluaa varmistaa tasaväkisemmän pelikentän sitten, kun yhteenotto tulee.
Venäjä pelaa omilla säännöillään
Doran ja Jensen muistuttavat, että kaaoksen luomiseen tähtäävissä strategioissa ei ole mitään uutta sinänsä. Monet suurvallat ovat vuosisatojen saatossa pyrkineet vahvistamaan omaa asemaansa naapurimaitaan horjuttamalla. Venäjällä on heidän mukaansa erityisen vahva historiallinen traditio kylvää eripuraa vastustajien keskuuteen ja siten estää heitä yhdistämästä voimiaan Venäjää vastaan.
Vaikka tietoisuus tietyistä Putinin Venäjän länteen kohdistamista vaikuttamistoimista on viime vuosina lisääntynyt, niiden strategiset motiivit ja seuraavien liikkeiden ennakointi ovat tutkijoiden mukaan jääneet liian vähälle huomiolle.
– Siksi läntiset johtajat pelaavat jatkuvasti puolustusta Venäjän viimeisintä myrkyllistä narratiivia tai merkittävää kyberoperaatiota vastaan. He joutuvat aivan liian usein Kremlin seuraavien liikkeiden yllättämiksi, Doran ja Jensen sanovat.
Jotta Venäjän kaaosstrategiaan kyetään menestyksellisesti vastaamaan, he kehottavat luopumaan helposti ennakoitavasta ja sallivasta toimintavasta, joka itse asiassa palvelee Venäjän tavoitteita. Lähtökohdaksi olisi tutkijoiden mukaan hyväksyttävä se, että Venäjän suhtautuminen kansainväliseen järjestelmään poikkeaa olennaisesti läntisestä. Näin on siitä huolimatta, että
joillakin yksittäisillä osa-alueilla, kuten terrorismin torjunnassa, intressit saattavatkin joskus kohdata.
Kanssakäymisessä Venäjän johdon kanssa on heidän mukaansa myös ymmärrettävä, että kansainvälisen oikeuden ja valtiosuvereniteetin kaltaisilla käsitteillä on Venäjällä aivan eri merkitys kuin lännessä: Kreml ei epäröi käyttää niitä omien etujensa ajamiseen sen sijaan, että pitäisi niitä päämäärinä sinänsä.
”Pakotetaan Venäjä puolustuskannalle”
Läntisiin yhteiskuntiin kohdistamallaan informaatiovaikuttamisella Venäjä tavoittelee Doranin ja Jensenin mukaan refleksiivistä kontrollia.
– Sen kontrollin Venäjä saavuttaa vakuuttamalla vastustajansa hienovaraisesti siitä, että nämä toimivat oman etunsa mukaisesti, vaikka he tosiasiassa seuraavat Moskovan pelikirjaa, tutkijat täsmentävät.
Kun Venäjään sovelletaan keppiä ja porkkanaa, kepin vuoro on heidän mukaansa ensin.
– Tämä tarkoittaa, että ensin nostetaan Venäjälle revisionistisesta käyttäytymisestä ja kaaoksen kylvämisestä langetettavia rangaistuksia – esimerkiksi kovempia pakotteita, laajempia matkustuskieltoja, suurempia globaaliin finanssijärjestelmään pääsyä koskevia rajoituksia tai taloudellisia valmiusharjoituksia, Doran ja Jensen esittävät.
Taloudellisten valmiusharjoitusten käsitteen lanseerasi taannoin brittiläinen turvallisuuspolitiikan asiantuntija Edward Lucas. Niissä simuloitaisiin esimerkiksi ulkomailla olevien venäläisten varojen jäädyttämistä ja haltuunottoa Venäjän kuvitteelliseen mutta todenmukaiseen provokaatioon kohdistuvana vastatoimena.
– Olemme lännessä – ja erityisesti Yhdysvalloissa – olleet liian ennustettavia, liian lineaarisia. Meidän kannattaisi nähdä itsemme altavastaajana tässä mittelössä ja vastata takaisin epälineaarisin keinoin, Doran ja Jensen sanovat. Lopullisena päämääränä on heidän mukaansa pidettävä Venäjän paluuta transatlanttisen turvallisuusyhteisön rakentavaksi jäseneksi.
Lyhyellä aikavälillä Venäjä tulisi kuitenkin pakottaa nykyisestä hyökkääjän roolistaan puolustuskannalle.
– Meidän olisi sen vuoksi lakattava pelkäämästä, että provosoisimme Kremliä. Putinin mielenrauhan asettaminen etusijalle voi tuskin olla järkevän politiikan perusta. Venäjän hallinto tekee yhteistyötä lännen kanssa, jos katsoo sen palvelevan tavoitteitaan. Jos se ei niin katso, se ei yhteistyötä tee. Meidän tulisi toimia samoin.
