Venäjän presidentti Vladimir Putin pitämässä puhetta Moskovassa. LEHTIKUVA / AFP PHOTO Kirill Kudryavtsev

Vladimir Putin pyrkii uudelle kaudelle

Vladimir Putin on toiminut Venäjän presidenttinä tai pääministerinä seitsemäntoista vuotta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin vahvistaa osallistuvansa ensi maaliskuussa pidettäviin vaaleihin, kertoo BBC. Hän ilmoitti asiasta autotehtaalla Volgan varrella sijaitsevassa Nizhny Novgorodissa.

Putin on toiminut maan presidenttinä tai pääministerinä jo vuodesta 2000 asti. Venäjän presidentti valitaan kuuden vuoden virkakaudelle, eli Putin olisi vallassa ainakin vuoteen 2024 asti.

Mielipidetiedustelujen mukaan Putin voittaisi vaalit helposti. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi ei voi osallistua vaaleihin, sillä hänet on tuomittu kavalluksesta. Hän pitää oikeustapausta poliittisena.

Tunnettu TV-juontaja Ksenija Sobtšak on myös ilmoittautunut mukaan presidentinvaaleihin. 35-vuotias Sobtšak oli mukana Putinin vastaisissa mielenosoituksissa vuonna 2012. Nykyään hän työskentelee riippumattomalle Dožd-kanavalle.

– Hänen ehdokkuutensa on kokonaan Kremlin tuotosta, kommentoi Venäjä-asiantuntija Nicolas Tenzer France 24:lle.

Myös oppositiojohtaja Navalnyi on luonnehtinut Sobtšakin ehdokkuutta Putinin hallinnon juoneksi, jolla pyritään jakamaan opposition kannatusta.

Kommentit