Verkkouutiset

Matkustajia Frankfurtin lentoasemalla 26. marraskuuta. / DPA / LEHTIKUVA / BORIS ROESSLER

Virusmuunnosta epäillään nyt myös Saksassa

Tartunnan saanut matkustaja oli palannut maahan Etelä-Afrikasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksassa tutkitaan epäiltyä koronaviruksen omikron-muunnoksen aiheuttamaa tartuntaa Hessenin osavaltiossa.

Osavaltion sosiaali- ja integraatioministeri Kai Klosen mukaan kyseessä on Etelä-Afrikasta palannut matkailija. Viruksen sekvensointia ei ole vielä saatu valmiiksi, mutta terveysviranomaiset arvioivat uuden muunnoksen todennäköisyyden suureksi. Sairastunut henkilö on siirretty kotikaranteeniin.

Reittilennon tarkempia tietoja ei ole vielä vahvistettu. Maan vilkkain lentoasema Frankfurtissa sijaitsee Hessenin osavaltiossa.

Ministeri kehottaa kaikkia Afrikan eteläosista saapuvia hakeutumaan virustestiin ja rajoittamaan sosiaalisia kontaktejaan.

– Viime yönä useita omikron-variantille tyypillisiä mutaatioita löydettiin Etelä-Afrikasta palanneelta matkailijalta, Kai Klose tviittaa.

EU:n jäsenvaltiot sopivat perjantaina komission aloitteesta rajoittavansa lentoliikennettä riskimaihin. Tautitapauksia on jo vahvistettu Belgiassa. Hollannin terveysviranomaiset selvittävät mahdollisia variantteja kymmeniltä koronainfektion saaneilta, jotka olivat saapuneet maahan reittilennoilla Etelä-Afrikasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)