Verkkouutiset

Tilapäinen rokotuspiste Luoteis-Englannissa 14. toukokuuta. LEHTIKUVA / AFP Oli Scarff

Virusmuunnos leviää, tartunnoissa nopea nousu Britanniassa

Muutos epidemiassa voi pahimmillaan hidastaa yhteiskunnan avaamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Intian virusmuunnoksen leviämisen pelätään uhkaavan kesäkuun 21. päivälle suunniteltua koronarajoitusten purkamista Britanniassa.

Maassa vahvistettiin torstaina 1313 Intian B.1.617-variantin aiheuttamaa tautitapausta eli yli kaksi kertaa enemmän kuin vielä 5. toukokuuta. Laboratorioviiveiden vuoksi määrän arvioidaan olevan todellisuudessa suurempi.

BBC:n mukaan epidemiaa voidaan hillitä suuntaamalla rokotteita alueellisesti epidemiakeskuksiin ja mahdollisesti nuoremmille henkilöille.

Tutkijoiden mukaan ei ole näyttöä siitä, että muunnos aiheuttaisi aiempaa vakavampaa taudinkuvaa tai olisi vastustuskykyinen rokotteille. Sen on arveltu leviävän mahdollisesti aiempaa herkemmin.

Pääministeri Boris Johnson on vakuuttanut, että rajoitustoimien purkamisessa edetään suunnitelmien mukaisesti. WHO:n neuvonantajana toimivan professori Paul Hunterin mukaan yhteiskuntaa tuskin pystytään avaamaan kokonaan, jos epidemiatilanne heikentyy merkittävästi.

Muunnos on levinnyt toistaiseksi nuoremmissa ikäryhmissä, jotka eivät ole vielä saaneet rokotetta. Sairaalahoidon tarpeen arvioidaan lisääntyvän, jos tautitapauksia ilmaantuu yhä enemmän myös ikääntyneempien parissa.

Britanniassa jo 68,2 prosenttia aikuisväestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)