X
SULJE MAINOS
Pcr-testin tuloksissa kestää yhdeksästä tunnista kahteen päivään, pikatestien tulos saadaan 10-30 minuutissa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Virusluvuista huolestuttiin – ”nyt kävellään kuilun reunaa”

Tartuntamäärät ja ilmaantuvuusluvut ovat Suomessa kasvussa.

Suomen Akatemian kliininen tutkija Jukka Koskela ja ylilääkäri Kirsi Markula vaativat antigeenitestien käytön laajentamista koronavirustartuntojen määrän taltuttamiseksi.

He nostavat esiin Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, että Suomessa hyödynnetään antigeenitestejä eli niin sanottuja ”pikatestejä” verrattain vähän. Yleisempiä ovat koronaviruksen pcr-testit, jossa ihmisen limakalvolta otettuja viruksen perimän osia monistetaan laboratorio-olosuhteissa.

Tällä hetkellä testejä käytetään hyvin eri tavoin. Antigeeni- eli pikatestejä käytetään Suomessa pääosin vain Lapissa ja Kainuussa.

– Eteläisessä Suomessa käytetään lähinnä pcr-testejä, mutta Lapissa ja Kainuussa koronavirusta jäljitetään enimmäkseen antigeenitestien avulla, Koskela ja Markula kirjoittavat mielipidekirjoituksessaan.

– Tänä vuonna Lapissa on tehty 168 000 antigeenitestiä, yli 95 prosenttia kaikista Lapin koronatesteistä. Antigeenitesteillä on todettu yli 1 300 koronavirustartuntaa, joista jokainen on varmistettu pcr-testillä. Huoli virheellisistä tuloksista on osoittautunut liialliseksi, vääriä positiivisia tuloksia on pcr-testin perusteella ollut vain muutamia.

Koskelan ja Markulan mukaan testauksen nopeuttaminen on nyt erityisen tärkeää, sillä tartuntamäärät ovat nousseet huomattavasti ja virusta on yhä hankalampi jäljittää.

Pelkästään perjantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi 1496 uudesta tartunnasta.

– Lähikuukaudet koronavirusepidemia on todennäköisesti Suomessa joka tapauksessa vaikeassa vaiheessa, ja omikronmuunnoksen kaltaiset uudet, mahdollisesti aiempaa tarttuvammat virusvariantit voivat vielä hankaloittaa tilannetta. Kun koronatestaamista on vähennetty ja karanteenikäytäntöjä kevennetty, tartuntamäärät ja ilmaantuvuusluvut ovat muutenkin kasvussa. Aika voisi olla kypsä antigeenitestien laajalle käytölle koko maassa, Koskela ja Markula kirjoittavat.

– Jotakin uutta (ja vanhaa) pandemianhallinnassa tarvitaan, nyt kävellään kuilun reunaa, Koskela lisää Twitterissä.

– Etsitään tartunnat, palautetaan TJE ja katkaistaan tartuntaketjut. Taistelu Omicron vastaan vaatii kaikki aselajit.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt