Verkkouutiset

Viron presidentti Ylelle: Venäjä on arvaamaton riski

Kersti Kaljulaid toivottaa ulkomaalaiset tervetulleiksi ja korostaa Viron kulttuurin ja kielen opettamisen tärkeyttä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viron presidentti Kersti Kaljulaidin mukaan Venäjä on epäilemättä edelleen riski Virolle.

– Valitettavasti Venäjä on tälläkin hetkellä arvaamaton valtio, joka ei kunnioita allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia, hän sanoo Ylelle.

Viro juhlii 100-vuotista itsenäisyyttään ensi lauantaina 24. helmikuuta.

Viro itsenäistyi Neuvosto-Venäjästä vuonna 1918, mutta se liitettiin Neuvostoliiton osaksi vuonna 1940. Viron tasavalta palautti itsenäisyytensä Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991.

Presidentti Kaljulaidin mukaan Viron liittyminen EU:hun 1. toukokuuta 2004 oli iso päivä.

– Olin helpottunut, että olimme siellä, suojassa, Kaljulaid sanoo.

– Joka päivä vuoden 1991 elokuusta vuoden 2004 toukokuuhun teimme kovasti töitä, jotta kumppanimme lännessä ymmärtäisivät, että voisimme saada kutsun EU:hun.

Virossa EU:n kannatus on pysynyt korkealla.

– Emme ole koskaan syyttäneet Brysseliä siitä, jos emme pärjää, Kaljulaid huomauttaa.

Kaljulaid kertoo virolaisten olevan isänmaallisia ihmisiä, jotka vaalivat omaa kieltään ja kulttuuriaan.

– Kun tänne tulee ihmisiä muualta, mikään ei ole tärkeämpää kuin opettaa heille, miten meidän kulttuurissamme ja kielellämme tulee toimeen. Siten voimme lisätä Viroa puhuvien ihmisten määrää, mitä syntyvyysasteemme ei takaa, hän sanoo.

Virolaisen kulttuurin piirin laajentaminen auttaa virolaisia myös vastustamaan populismia, joka sulkee Kaljulaidin mukaan ovet ja silmät muulta maailmalta.

– Sitä Viron ja Suomen kaltaiset pienet maat eivät voi tehdä. Haluamme avoimet työmarkkinat ja käydä töissä muissa EU-maissa. Näin ollen tietysti hyväksymme, että muualta tullaan Viroon elämään, hän toteaa.

Viron talouskasvu on ollut vakuuttavaa uudelleenitsenäistymisen jälkeen. Viro on noussut Maailmanpankin varakkuuslistalla sijalle 37. Maa liittyi yhteisvaluutta euroon vuoden 2011 alussa.

Viro tunnetaan Euroopan johtavana digi- ja tekoälymaana, ja työttömyys on selvästi Suomea vähäisempää.

– Tämän päivän Virossa on vireä ja värikäs kulttuurielämä, erinomainen koulutusjärjestelmä ja kaunis ja puhdas luonto, Kaljulaid kertoo.

Presidentti Kaljulaid kuitenkin tunnustaa, että maassa on vähempiosaisia, jotka eivät ole saaneet osaansa Viron talousihmeestä.

– Ajattelimme, että kun meistä tulee vauraampia, sosiaaliset kysymykset ratkeavat itsestään. Nyt on aika tehdä töitä sen eteen, että osaisimme tehdä samoin kuten te: tarjota yhteiskunnan heikoimmille tarvittava ”turvatyyny”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)