Viro juhlisti viime viikolla Tarton rauhansopimuksensa 100-vuotispäivää näyttävin menoin. Presidentti Kersti Kaljulaid pitää Viron ja Neuvosto-Venäjän helmikuussa 1920 solmimaa sopimusta yhä ajankohtaisena ja tärkeänä.
Verkkouutisten haastattelema Kaljulaid ei peittele turhautumistaan siitä, että vaikka vuosikymmeniä kestänyt Viron neuvostomiehitys päättyi elokuussa 1991, maiden välistä rajasopimusta ei ole edelleenkään ratifioitu.
– Entinen ulkoministerimme Urmas Paet itse asiassa allekirjoitti rajasopimuksen Venäjän kanssa peräti kahdesti. Viro on ollut jatkuvasti valmis sen ratifiointiin. Siihen ei ole ollut mahdollisuutta, eikä se johdu Virosta, vaan Venäjästä, Kaljulaid sanoo.
Keskustaoikeistolaista reformipuoluetta edustava Paet, nykyinen europarlamentaarikko, toimi Viron ulkoministerinä yhtäjaksoisesti 2005–2014.
– Varmistin juuri asian pääministeriltä: olemme hänen kanssaan edelleen yhtä mieltä siitä, että Viron pitäisi jatkaa rajasopimusprosessia, Kaljulaid toteaa.
Viron parlamentin puhemies, kansalliskonservatiivista Ekre-puoluetta edustava Henn Põlluaas antoi Postimees-lehden mukaan taannoin ymmärtää, että Venäjän olisi Tarton rauhansopimuksen nojalla palautettava alueita Virolle. Puhemiehen lausunto ei vastaa Viron virallista kantaa.
Presidentti Kaljulaid sanoo ymmärtävänsä hyvin, että osa virolaisista murehtii yhä esi-isiensä kotikontujen menetystä. Hän vertaa sitä tuskaan, jota moni suomalainenkin alueluovutusten vuoksi edelleen kokee.
– Työskennellessäni Luxemburgissa minulla oli eräs suomalainen alainen, joka oli kotoisin Karjalasta. Kun paikalle ilmaantui venäläisiä, jouduin oikeastaan pitämään häntä aisoissa. Tunteet siis jatkavat kuohuntaansa, ja yhteiskunnassa moni suree sitä edelleen, hän kertoo.
Sopimus sinetöi itsenäisyyden
Presidentti Kaljulaid arvelee harvan suomalaisen olevan selvillä Viron ja Venäjän vuonna 1920 solmiman rauhansopimuksen syntyhistoriasta.
– Moni virolainenkaan ei tietäne sen olevan ensimmäinen rauhansopimus, jonka Neuvosto-Venäjä jonkin toisen maan kanssa maailmansodan päättymisen jälkeen solmi. Rauhansopimus Suomen kanssa neuvoteltiin Tartossa vasta myöhemmin samana vuonna, ja joukko muita maita seurasi sitten perässä, Kaljulaid sanoo.
– Viro halusi rauhansopimuksen, sillä maallamme oli takanaan pitkä vapaussota, jossa saavutimme jokseenkin sen, mitä katsoimme tarvitsevamme etnisten virolaisten asuttamien maa-alueiden turvaamiseksi. Kun myös Venäjä oli siinä vaiheessa ilmeisen halukas lopettamaan edes yhden käymistään sodista, tartuimme tilaisuuteen ja onnistuimme tekemään diplomaattisen läpimurron. Jos sitä ei olisi tapahtunut, Viro oli valmis jatkamaan taistelua, hän toteaa.
Voittoisan vapaussodan ja sen päätteeksi solmitun Tarton rauhansopimuksen merkitys kiteytyy Kaljulaidin mukaan siihen, että virolaiset ovat suomalaisten ja unkarilaisten ohella yksi niistä kolmesta suomalais-ugrilaisesta kansasta, jolla on oma itsenäinen valtio.
– Viro on valtio, joka oli olemassa vuodesta 1918 vuoteen 1940 ja menetti kansainvälisoikeudellisen asemansa liityttyään Neuvostoliittoon, Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova väitti sopimuksen satavuotisjuhlan aattona.
Populismin juurisyyt ymmärrettäviä
Kun Tarton rauhasta on kulunut sata vuotta, Suomi ja Viro lukeutuvat monella mittarilla maailman menestyneimpien valtioiden ja johtavien tietoyhteiskuntien joukkoon.
Myönteistä kehitystä kuitenkin varjostavat eräät viime vuosisadan synkimpiin lukeutuvat piirteet. Haastattelua edeltävänä päivänä presidentti Sauli Niinistö on valtiopäivien avajaispuheessaan painokkaasti ilmaissut huolensa antisemitismin ja rasismin uudesta noususta, jolle ei hänen mukaansa saa olla minkäänlaista jalansijaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Teema on ajankohtainen myös Virossa erityisesti siksi, että kansalliskonservatiivisen hallituspuolue Ekren retoriikassa on kuultu kaikuja 1930-luvun eurooppalaisesta äärioikeistosta. Kaljulaid sanoo näkevänsä eri puolilla maailmaa poliittisia liikkeitä, jotka ammentavat voimansa ihmisten tulevaisuutta kohtaan tuntemista peloista.
– Meillä kaikilla on hyvin erilaisia syitä olla huolissamme tulevaisuudesta. Ymmärrän hyvin, että esimerkiksi Britanniassa moni on kokenut maahanmuuton itäisestä Euroopasta uhkana, sillä totta kai suhteellisen halvan työvoiman virta on heijastunut palkkatasoon monilla aloilla, hän sanoo.
– Virolla on takanaan 30 kiivastahtisen taloudellisen edistyksen vuotta, joiden sivuvaikutukset ovat olleet osalle kansastamme huomattavasti tuskallisempia kuin monessa muussa maassa. Sivuvaikutusten lievittämiseen ei varsinkaan alkuvaiheessa ollut riittäviä resursseja eikä niihin taidettu myöskään kiinnittää tarpeeksi huomiota. On olennaista ymmärtää ja tunnustaa joidenkin kansalaisten olevan nyt hyvin vihaisia, koska he kokevat jääneensä osattomiksi talouskasvun tuottamista hedelmistä, hän toteaa.
Ihmisille riitti Kaljulaidin mukaan menneinä vuosikymmeninä pitkälle se, että johtavat poliitikot saattoivat luvata Viron jonakin päivänä palaavan suhteellisen vauraiden maiden joukkoon, kuten on myös todellisuudessa tapahtunut.
– Nykyään ihmisillä on taipumus vaatia välitöntä mielihyvää. Jos sitä ei ole mahdollista heille tarjota, joku käyttää aivan varmasti tilaisuuden hyväkseen. Aikamme suuri haaste onkin siinä, että aina on jokin sisäinen tai ulkoinen taho, jonka intressissä on, että maallamme on ongelmia ja että emme kykene niihin pitkäjänteisesti vastaamaan, Kaljulaid sanoo.
